Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Klemets

19.06.2005 / Toni Klemets

Toni Klemets oli pelkkää hymyä lauantai-iltana Valkeakoskella, kun hän oli juuri voittanut rallin SM-osakilpailun nk. ison N-ryhmän. Klemets (Subaru) kukisti ryhmää hallinneen Juha Salon (Mitsubishi) äärimmäisen niukalla 0,8 sekunnin erolla. Viimeiselle erikoiskokeelle kärkikaksikko lähti tasa-ajalla.

- Kova oli taistelu. Täysillä mentiin. Hieno tulos koko tiimille. Tämä tuo lisää itseluottamusta ja luo uskoa projektiin. Olen lievästi yllättänyt, mutta hyvä näin. Ajo sujui hyvin heti ensimmäistä erikoiskokeesta alkaen, Klemets iloitsi.

Klemets ja kartanlukija Panu Plosila lähtivät Valkeakosken osakilpailuun nöyrällä mielellä. Talvikausi oli hankala. Kesäkilpailuja varten autoon tehtiin muutoksia ja nyt ne tuntuivat onnistuneen. Ajokki tuntui Valkeakosken kahdeksan erikoiskokeen reitillä hyvältä ja pari johti ryhmäänsä lähes koko ajan. Pohja-aikoja Klemets tykitti neljä.

- Moottori säädettiin vääntävämmäksi. Ennen se oli enemmän kierroskone. Nyt pystyi keskittymään ajolinjoihin ja pitämään molemmat kädet ratissa kun ei tarvinnut koko ajan olla vaihdekepillä. Ja kesä on sopinut minulle muutenkin aina talvea paremmin, Klemets tuumi.

Ison N-ryhmän SM-pistetilanteessa Salo johtaa edelleen. Klemets nousi nyt kuudenneksi. Seuraava SM-ralli ajetaan Kouvolassa heinäkuun puolivälissä.


Miiro Koivula
media@knkracing.com
0400539100
www.knkracing.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 45 pistettä LMM (Rally2)
2. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 34 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 26 pistettä KoMoKe (R5)
5. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 25 pistettä AlavUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa