Facebook Twitter Email Pinterest

Jani Salomaa

08.09.2005 / Jani Salomaa

Kauden 2005 toiseksi viimeinen rallin yleisen luokan SM-osakilpailu ajetaan perinteisillä Varsinais-Suomen teillä. Uudenkaupungin ympäristö on yhtäjaksoisesti isännöinyt rallin SM-osakilpailua vuodesta 1998 saakka.

Jani Salomaa lähtee reitille tuttuun tapaan pienen n-ryhmän Hondallaan. Numerolla 50 starttaava riihimäkeläinen uskoo teiden kestävän hyvin kisan rasitukset. Muutoinkin reitti miellyttää Salomaata.

- Lähtönumeroni on ihan hyvä. Tiet ovat kuitenkin isoja ja hyväkuntoisia, joten sillä ei ole merkitystä, että lähden hieman ryhmän kärkeä taaempana. Tiedän suunnilleen teiden luonteen, koska olen kahdesti aiemmin osallistunut kisaan. Luvassa on kimurantteja teitä, jotka kääntyvät paljon. Vauhtiakin on, mutta ei älyttömästi. Vaativilla teillä sattuu varmasti myös paljon ulosajoja, pohdiskeli Salomaa.

Reitin kokonaispituus tänä vuonna on n. 250 km, joista erikoiskokeitakin mukavat 93 kilometriä. Lähtö tapahtuu kaupungin keskustasta lauantaina klo 10 ja maalissa juhlitaan voittajaa klo 17 aikoihin. Huollossa kilpailijat käyvät kahdesti päivän aikana jäähallin piha-alueella.

Erityisen hyvän latauksen kisaan antaa onnistunut suoritus viime sunnuntain Porvoon sprintissä.

- Porvoossa voitin luokkani, olin yleiskilpailun kolmas ja nopein kaksivetoinen. Se antoi luottamusta, sillä molemmat kierrokset onnistuivat hyvin. Suoritus lämmittää mieltäni, myhäili Salomaa, jolla tämä kausi on mennyt erinäisistä syistä melkoisen rikkonaisesti.

- Olisi kiva, jos onnistuisi välillä. Tänä vuonna ainoastaan Tallinna-ralli oli hyvä meille, sekä Tunturirallin järkevä ajo maaliin. Muutoin on aina ollut jotain odottamatonta. Kympin sakkiin ja pisteille, ilman muuta, lupasi keskiviikkoillan viimeistelytestiin valmistautuva Salomaa


teksti: moottorimaailma / Miika Wuorela

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa