Subaru Challenge
Mikko Hirvonen kaasutteli Uudenkaupungin SM-rallissa N-ryhmän
toiseksi Tommi Mäkinen Racingin vuoden 2006 Subarulla. Hirvonen
nautti ajamisesta kotimaisessa rallissa ja oli tyytyväinen
kilpailun antiin.
- Oli todella hauska viikonloppu ja oli mukavaa nähdä pitkästä
aikaa tuttuja. Ralli meni itse asiassa paremmin kuin osasin odottaa
ja olin tyytyväinen, että pysyin poikien vauhdissa.
Uusi Subaru oli odotusten mukainen ja kovempaakin sillä olisi
päässyt:
- Auto toimi hienosti ja vauhtia olisi löytynyt enemmänkin, jos
olisi ehtinyt paremmin totutella ännäläiseen. Autossa on todella
potentiaalia. Voimaa löytyy, ja sillä on helppo ja hyvä ajaa.
Subaru Challenge-sarjassa parasta vauhtia piti Jukka Ketomäki. Täydet 12 pistettä nosti Ketomäen taas mukaan jopa sarjan voittotaisteluun. Kaikki miehet ovat 10 pisteen sisällä, joten kaikki on vielä mahdollista. Uudessakaupungissa toiseksi sijoittunut Teemu Arminen johtaa sarjaa 56 pisteellä. Eroa sarjan toiseen ja lauantaina kolmanneksi ajaneeseen Petri Lehtovirtaan on neljä pistettä. Teemu Laatusella on Hirvosen tapaan koossa 46 pistettä. Laatusen kilpailu keskeytyi Uudessakaupungissa vaihdelaatikko-ongelmiin.
Subaru Challengen kausi huipentuu kauden viimeisessä
SM-osakilpailussa 1.-2.10. Hyvinkäällä.
Subaru Challenge 2005 kokonaistilanne:
Arminen 56
Lehtovirta 52
Ketomäki 46
Laatunen 46
http://www.subaru.fi/ ja tommimakinen.com