Facebook Twitter Email Pinterest

Häkkinen Arctisilla rallipoluilla

27.01.2006 / Häkkinen Arctisilla rallipoluilla

Ralli tuntuu olevan todellinen "koko kansan" laji, sillä jopa maailmanmainetta niittäneet Formula 1 -tähtemme ovat kautta aikain tunteneet vetoa soralla ja lumella ajamiseen. Kaksinkertainen F1-maailmanmestari ja nykyinen DTM-kuski Mika Häkkinen kertoo haastattelussa mm. siitä, mikä oikein saa rataspesialistin innostumaan rallista. Häkkinen ajaa yhdessä "kollegojensa" Mika Salon ja Jyrki Järvilehdon kanssa viikonlopun Arctic Lapland Rallyssä, Rovaniemellä.

Häkä -06- Toisen Mikan kanssa ajettiin pari viikkoa sitten Vanajanlinnassa, mutta täällä Arcticissa on nyt meidän ja JJ:n muodostaman "Formula Trion" kaikkien aikojen ensimmäinen kohtaaminen F1-ratojen ulkopuolella! Mielenkiintoista nähdä miten siinä käy. Tästähän on mediassa maalailtu meidän välillemme oikein kunnon taistelua, mutta lähinnä tämä on tällaista huulenheittoa, hyväntuulinen Häkkinen vitsailee.

- Itsellä on toki nyt aiempia vuosia paremmat lähtökohdat lähteä "Tunturiin", kun alla on jo tuo Vanajanlinnan kisa, Häkä jatkaa.

Mikä sitten saa "F1-eläkeläisen" ja uuteen kauteen valmistautuvan DTM-kuskin mukaan rallipoluille?
- Ralli on hyvä vastakohta radalle. Rata-autoilu on täysin erilaista, sillä radat ovat leveitä ja turva-alueet suuria. Ajaminen on siis jotenkin turvallisempaa. Rallissa ajetaan kovaa kapeilla metsäteillä, missä puut ovat ihan tien vieressä. Siellä ajetaan jatkuvasti täysin riskillä.

- Koen myös että ralli ja DTM tukevat toisiaan, sillä vaikka autoissa ei olekaan mitään samaa, niin reaktiokyky ja autonhallinta kehittyvät molemmissa. Rallin ajaminen tuo myös rohkeutta!

- Ralli eroaa radasta myös siinä, että tässä on luotettava totaalisesti kartturin sanaan, Mika kertoo.

Mutta ihan täyttä luottamusta ei tämän kuskin ja kartanlukijan välillä taida kuitenkaan vielä olla, sillä kun Häkkiselle Arcticissa nuotteja lukeva Risto Pietiläinen lupailee parille tänä vuonna aiempaa parempaa vauhtia, niin Häkä toppuuttelee nopeasti: "Älä nyt viitti" ja nauraa päälle.

Tämä on Häkkisen neljäs Arctic Lapland Rally, ja mies on osallistunut kuukauden sisällä jo kahteen Suomessa ajettavaan ralliin. Nähdäänkö häntä jatkossa mahdollisesti enemmänkin kotimaisilla pikataipaleilla?
- Luulen kyllä että tämä jää tämän vuoden osalta tähän, mutta saa nyt nähdä. Kuten sanoin, tämä on hyvää vaihtelua. Ralli on nastaa hommaa ja sitä on kiva harrastaa, Häkä hehkuttaa lopuksi.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 45 pistettä LMM (Rally2)
2. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 34 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 26 pistettä KoMoKe (R5)
5. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 25 pistettä AlavUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa