Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Ketomaa

09.03.2007 / Jari Ketomaa

Mikkeliläinen rallikuljettaja Jari Ketomaa on aloittanut SM-tittelinsä puolustamisen varsin vauhdikkaasti. Mitsubishilla ajava Ketomaa on ollut melko selvästi koko SM-sarjan nopein kuski kahdessa edellisessä SM-osakilpailussa. Ketomaan kokonaissaldoa pudottaa kauden avauskisan keskeytys. Siitä huolimatta ero pistekärkeen on vain 3,5 pistettä.

Tulevana lauantaina on ohjelmassa kauden neljäs ja talvikauden päättävä SM-osakilpailu Laukaassa.
- Vauhti ja taso on taas noussut N-ryhmässä. Omalta kantilta katsottuna homma näyttää hyvältä, kun auton kilpailukykyä on saatu kehitettyä jatkuvasti, totesi Ketomaa.

- Voitosta lähden toki ajamaan Laukaan Peurunkarallissakin. Tiukka kisa on odotettavissa, se on varma juttu. Kahden ryhmävoiton jatkoksi olisi hienoa saavuttaa se kolmas peräkkäinen.

- Laitetaan kaasu pohjaan ja yritetään ottaa ykkössija haltuun. Laukaan seudun tietkin ovat hienoja ja nopeita, joten nautittava kisa on tulossa. Nyt on tärkeää ajaa ryhmävoitto, jotta päästään kesäkilpailuihin hyvistä asemista, Ketomaa tuumaa.


Ketomaan rakentamalla autolla voitettiin Venäjällä

Ralliautot ovat osa Ketomaan arkea myös siviilityössä. Kaksi vuotta yrittäjänä toiminut Ketomaa tekee korjaus- ja huoltotöitä henkilöautoihin, mutta myös ralliautojen rakentaminen kuuluu Ketomaan yrityksen toimenkuvaan.
- Olemme rakentaneet omaan käyttöön kaksi Mitsubishi Lancer Evo9-mallia. Myös muutama vastaava projekti on tullut asiakkaan tilaamana, Ketomaa kertoo.

- Juuri viime viikonvaihteessa oli hieno hetki, kun meidän rakentamalla autolla voitettiin myös ulkomailla. Tulevaisuudenlupaus Evgeniy Novikov ajoi uudella Lancerilla voittoon Venäjän mestaruusosakilpailussa.

- Kävin viime viikolla Venäjällä ja testasimme uutta autoa Novikovin kanssa. Kyseessä on lupaava 16-vuotias kuljettaja, joka ajaa sekä Venäjän että Viron mestaruussarjaa, Ketomaa raportoi.


Lisätietoja:
Jarno Saari
0400 959 565

Pisteet top 5

1. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 103 pistettä SAU (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 100 pistettä KiuUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 85 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 40 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa