Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Arminen

12.03.2007 / Teemu Arminen

Ralliautoilun SM-sarjan talvikauden päätösosakilpailuun sijoitusta kolmen parhaan joukkoon hakemaan lähtenyt Teemu Arminen ei aivan päässyt tavoitteeseensa. Subaru Imprezaa ohjastava riihimäkeläinen sijoittui lopulta N-ryhmän viidenneksi 7.3 sekuntia kolmanneksi sijoittunutta Kosti Katajamäkeä perässä.
- Alku oli meille hyvä. Saatiin heti hyvä vauhti päälle ja ajettiin ykköselle yleiskilpailun kolmanneksi nopein aika. Kolmosella tuli tehtyä parissa risteyksessä pieniä virheitä, jotka söivät aikaa. Vitosella hypättiin rajusti ja sitä seuranneessa vasemmassa auto oli jo lähes kokonaan tieltä ulkona ja sain juuri ja juuri vedätettyä auton takaisin tielle lumihangesta. Keskeytys oli siinä aika lähellä. Muutoin kilpailupäivä sujui paria pientä penkanlevitystä lukuun ottamatta mainiosti. Auto toimi erinomaisesti, eikä huollossa tarvinnut kuin vaihtaa renkaita ja tankata, Teemu summaa.

Tulos ei kuitenkaan tyydytä täysin Riihimäen UA:ta edustavaa kuljettajaa.
- Tavoitteena ollut kolmas sija oli jälleen otettavissa, mutta lukuisat pienet virheet söivät aikaa. Ehkäpä paikoin tulee yritettyä liikaa ja silloin linjat levenevät turhan paljon, eikä kello oikein tykkää siitä. Jatkossa pitää varmaan keskittyä enemmän risteysharjoituksiin, sillä ne tuntuivat tänään olevan se Akilleen kantapää, hän analysoi ajosuoritustaan.

Talvikauden jälkeen Teemu Armisella on tilillään 11 SM-pistettä, mikä oikeuttaa taulukon yhdeksänteen sijaan. Seuraava SM-ralli ajetaan vasta kolmen kuukauden kuluttua Keravalla.
- Nyt auto pistetään nippeleiksi ja huolletaan täydellisesti ennen kesäkauden koitoksia. Ennen Keravan kilpailua alle olisi hyvä saada jokunen kilpailu, sillä kilpailurutiinia tässä tarvitaan ehdottomasti. Myös ajoharjoitteluun tulee satsata reilusti, Teemu alleviivaa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa