Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos

12.03.2007 / Joonas Lindroos

Joonas Lindroosin ja hänen kartturinsa Jouni Lampisen kilpailu päättyi vetoakselin katkeamisen myötä.

Lindroos Racingin miehet lähtivät Peurungan SM-ralliin 18,5 pisteen johdossa alle kaksilitraisten n-ryhmässä. Joonas aloitti kisan hieman varovasti ilman turhia riskejä. Jarkko Nikara paineli heti ryhmän kärkeen ja Joonas oli ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen neljäntenä.

Toisella erikoiskokeella Joonas nousi toiseksi, Nikaran paiskatessa 12,7 sekunnin pohjat. Aika oli sen verran raju, että Joonaksen ero kärkeen kasvoi reiluun 20 sekuntiin sijoituksen parantumisesta huolimatta.

Erikoiskokeella kolme vetoakseli päätti sitten antaa periksi ja katketa napsahti. Siihen loppui periaatteessa ihan hyvin alkanut ralli, jossa jossitelleen Joonas olisi ollut vähintään toinen. "Kyllä Nikara lujaa ajoi, mutta ei mekään vielä ajettu edes riskillä. Vauhtia olisi ollut vielä varaa nostaa loppua kohden, mutta loppupätkille ei sitten enää päästy" Kertoo Joonas.

Joonaksen johtoasema kaventui keskeytyksen takia 9 pisteeseen. Toisena on Ailu Magga ja kolmantena Jarkko Nikara. Seuraavan kerran SM-rallia ajetaan Keravan suunnalla sitten, kun lumet ovat sulaneet ja kärpäset heräilleet, tarkemmin sanottuna 16.6.

www.lindroosracing.com


Pisteet top 5

1. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 103 pistettä SAU (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 100 pistettä KiuUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 85 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 40 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa