Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos

18.06.2007 / Joonas Lindroos

No niin, nyt ovat sitten kärpäset heräilleet ja ampiaiset pörisevät. Lauantaina Keravan suunnalla pörisivät myös yleisen SM-sarjan ralliautojen moottorit lähes kolmen kuukauden tauon jälkeen.

Joonas Lindroos lähti Keski-Uusimaa ralliin alle kaksilitraisten n-ryhmän pistejohtajana yhdessä kartturinsa Jouni Lampisen kanssa. Edellisessä kilpailussa Peurungan SM-rallissa pari joutui keskeyttämään kolmannella erikoiskokeella vetoakselimurheisiin.

Joonas ajoi kesäkauden avauksen kaksi ensimmäistä erikoiskoetta aivan turhan varman päälle. Jarkko Nikara karkasi heti 25,7 sekunnin päähän. Muilla erikoiskokeilla tappio Nikaraan nähden oli alle 7 sekuntia. Jos ero olisi ollut heti alussa korkeintaan tuota luokkaa, olisi Joonas voinut yrittää ajaa kiinni. Lähes puolen minuutin eron kiinni ajaminen on lähes mahdotonta. Niinpä Joonas ja Jouni tyytyivät kilpailemaan Ville Hautamäen kanssa kakkossijasta. Paikka pysyi koko kisan ajan.

-Kyllä nyt oli syy kakkossijaan aivan puhtaasti kaasun painajassa. Auto toimi moitteettomasti ja kartturi lateli nuotit virheettömästi, toteaa Joonas.

Joonaksen pistejohto säilyi edelleen, mutta kaventui uhkaavasti seitsemään pisteeseen. Seuraava SM-ralli ajetaan Kouvolassa 7.7.

www.lindroosracing.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa