Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Klemets

30.08.2007 / Toni Klemets

Toni Klemets on rallin SM-sarjassa haastajan roolissa. Ison N-ryhmän pistekärjessä painaa tuttu kestosuosikki Juha Salo, mutta Klemets on kauden aikana noussut kamppailuun kärkisijoista.

Turkulainen on SM-pisteissä neljäntenä, ja teoriassa hänellä on mahdollisuus vielä vaikka suomenmestaruuteen. Käytännössä kärkikolmikko alkaa kuitenkin olla jo liian kaukana karussa. Sarjaa johtavalla Salolla on 61 pistettä Klemetsin 36,5:tä vastaan.

Rallin SM-sarja palaa kahden kuukauden kesätauolta lauantaina Uudessakaupungissa. Mitsubishi Lancer Evolution IX -autolla ajava Klemets on saanut vauhtiinsa uutta nostetta kesän aikana. Tästä todisteena on edellisen SM-rallin kolmas sija ja yleiskilpailun voitot Tallinnassa ja viimeksi elokuussa Lahdessa.

- Lahden kilpailu oli hyvä testikilpailu. Muutimme auton alustan säätöjä ja kisan jälkeisissä testeissä saimme varmuuden, että suunta oli oikea. Kellossa muutos ei varmaan heti näy, mutta ajamiseen ja autoon luottaa nyt enemmän ja sitä kautta se heijastuu tulokseenkin. Tuntuu, että asiat ovat tosiaan menneet nyt oikeaan suuntaan, Klemets sanoo.

Klemets ajaa Uudenkaupungin teillä kartanlukija Matti Kaskisen kanssa. Kaksikko tavoittelee sijoitusta kolmen joukkoon. Tiestö on hyväpintaista ja nopeaa.

- Kilpailusta tulee varmasti tiukka ja tasainen taistelu sekunneista. En lähde varmistelemaan mitään. Täysillä mennään, ja katsotaan maalissa miltä tulosliuska näyttää. Kärjessä voi tapahtua mitä vain, joten pitää olla hereillä ja yrittää viimeiseen asti, Klemets korostaa.

Uudessakaupungissa Klemets ja Kaskinen ajavat kahdeksan erikoiskokeen reitillä numerolla seitsemän.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa