Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Kakko

01.09.2007 / Marko Kakko

Uudenkaupungin SM-ralli oli onnistunut kilpailu Marko Kakolle. Koskelainen pommitti kerran ison N-ryhmän pohja-ajankin, ja taisteli tiukasti jopa kilpailun kakkossijasta. Suomen ralleissa harvinainen asvalttierikoiskoe meni Kakolta penkin alle, ja samalla kakkossija karkasi.

Kakko ja kartanlukija Teppo Leino tulivat viimeiset erikoiskokeet vimmattua vauhtia. Tuloksena oli ryhmän neljäs sija. Kakkospaikka jäi vain 10 sekunnin päähän, kun lyhyellä asvalttierikoiskokeella eroa tuli jo kahdeksan sekuntia. Kuski oli silti hyvin tyytyväinen.

- Kauden paras tulos ja ajo ehdottomasti. Olen oikein tyytyväinen kaiken sen jälkeen mitä tässä on kesän aikana koettu. Asvaltilla tuli takkiin, mutta ei se mitään. Toki olisi ollut mukavampaa olla vielä sija tai kaksikin korkeammalla. Nyt kaikki toimi todella hyvin, ja siksi on syytä olla tyytyväinen tähänkin, Kakko summasi.

Ison N-ryhmän ykköseksi Uudessakaupungissa ajoi 32 sekunnin erolla Juha Salo. Samalla hän vankisti sarjajohtonso jo 19:ään pisteeseen ennen nyt keskeyttämään joutunutta Jari Ketomaata. Kakko kasvatti kokonaissaldonsa 28:aan, ja nousi seitsemänneksi. Kauden viimeinen SM-ralli ajetaan kolmen viikon kuluttua Mikkelissä.

- Tästä jäi positiivinen maku. Nyt pääsin ajamaan ilman ylimääräisiä murheita, ja heti se näkyi kellossa. Jatketaan tällä tavalla myös finaalikisassa, Kakko suunnitteli.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa