Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Ketomaa

03.09.2007 / Jari Ketomaa

Uudenkaupungin SM-rallista muodostui melkoinen pettymys N-ryhmän hallitsevalle Suomen mestarille Jari Ketomaalle. Viime vuoden voittoaan puolustamaan lähtenyt Mitsubishi-kuski joutui keskeyttämään jo ennen avauserikoiskoetta.
- Kaupungin keskustasta lähdin ajamaan kohti ykköspätkää. Enpä kovin pitkälle päässyt, kun moottori sammui ja meno tyssäsi siihen, Ketomaa huokaili.

- Uuden bensapumpun letku oli päässyt irti. Harmillinen ja naurettava vika, mutta ei voi mitään. Auto jäi sinne tien oheen ja lähdin pettyneenä kävellen kohti huoltoaluetta.

Tällä kaudella neljä voittoa ajanut Ketomaa on joutunut keskeyttämään jo kolme kertaa, joten SM-pistejohtaja Juha Salo on karannut jo turhan kauaksi. Kaikista kisoista pisteitä keränneellä Salolla on kasassa 76 pistettä, kun kakkosena olevalla Ketomaalla on 57 pistettä.

- Tässä tilanteessa en ajattele mestaruutta. Kolmen viikon päästä ajettavaan Mikkelin päätöskisaan lähden nauttimaan ja ajamaan sen kilpailun voitosta, Ketomaa päätti.

www.ketomaa.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa