Facebook Twitter Email Pinterest

Jani Salomaa

03.09.2007 / Jani Salomaa

Jani Salomaalla onnistunut SM-ralli

Jani Salomaa kaasutteli ison N-ryhmän kuudenneksi lauantaina ajetussa Uudenkaupungin SM-rallissa. Jani ajoi kartturinsa Mikko Lappalaisen kanssa länsirannikon kimuranteilla teillä kauden parhaan tuloksensa. SM-pisteiden lisäksi hyvä tulos kartutti Subaru Challengen pistetiliä mukavasti. Ja eiköhän Subaru Challengen kolmannen tilan tuomille hyville palkinnoillekin käyttöä löydy ennen viimeistä Mikkelin SM-rallia.

- Kisa sujui meiltä ensimmäistä lenkkiä lukuunottamatta oikein hyvin. Ensimmäiselle kolmelle lyhylle ek:lle otimme käytetyt takarenkaat ja se oli iso virhe. Tuntui, että Subaru kulkee enemmän sivuttain kuin suoraan. Onneksi ensimmäiset ek:t olivat lyhyitä eikä tappiota kanssakilpailijoille tullut kuitenkaan kovin paljon, Jani kertaa lauantain tapahtumia.

Rallin toinen ja kolmas lenkki sujuivatkin sitten Janilta ja Mikolta hyvin, ek- ajat olivat koko ajan N-ryhmän sijoilla 5-7. Nyt oli kunnon renkaat alla ja ne toimivatkin hienosti kokoajan ja myös Subaru tikkasi moitteettomasti koko rallin lähdöstä maaliin asti.

- Kyllä on kiva ajaa kun kaikki on kunnossa ja auto toimii kuin kello. Minulle auton täytyy olla ominaisuuksiltaan juuri mieluinen ennen kuin saan siihen kunnon luoton. Ja jos ei ole luottoa autoon, voi olla varma, että ei tule myöskään tulosta, Jani miettii rallin jälkeen.

SM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Mikkelissä 22.9. Salomaan teamissa odotetaan jo Mikkelin kisaa kovasti, tarkoituksena on jatkaa samaa hyvää vauhtia kuin Uudessakaupungissakin.


www.janisalomaa.com

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (Rally2)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 4.-5.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.9.-1.10. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa