Facebook Twitter Email Pinterest

Matti Rantanen

21.09.2007 / Matti Rantanen

26-vuotiaalla lammilaisella Matti Rantasella on ollut jo tähän mennessä erittäin kiireinen ralliviikko, vaikka SM-kauden päätöskilpailu alkaa vasta lauantaiaamuna Mikkelissä. AKK:n rallivalmennusryhmään kuuluva Rantanen ajoi tiistaina testiä, mutta valmennusryhmän yhteiset testit loppuivat Rantasen osalta lyhyeen.
- En päässyt ajamaan kuin vajaat 10 kilometriä, kun moottoriin tuli vikaa. Testit jäivät siis pahasti kesken. Siinä ehti jo käydä mielessä, että jääkö kauden päätöskisa nyt väliin, Rantanen raportoi.

Kokeneen autourheilijan Ari Laivolan tallista löytyi Rantaselle apua Mitsubishi Lancer Evo9:n muodossa.
- Sovimme auton vuokraamisesta Mikkelin osakilpailuun. Tässä vaiheessa täytyy jo kiittää Laivolan Aria avusta tämän projektin suhteen, Matti Rantanen kertoi.
- Torstaina pääsin testaamaan uutta kilpuria. Täytyy myöntää, että Evo8:n jälkeen tämä tuorein kehitysversio tuntui hyvältä. Erityisesti moottorin alavääntö tuntui paremmalta.

Rantanen pääsi muokkaamaan uuden mallin ajettavuutta mieleisekseen testipäivän aikana. - Halusin ajaa omilla tutuilla iskareilla. Paljon tuli päivän aikana oppia ja nyt on hyvä luottamus tähän autoon. Tosi tärkeä juttu, että pääsin kunnolla tutustumaan uutukaiseen. Olisi ollut vaikeat lähtökohdat, jos olisin joutunut starttaamaan kylmiltään uudella pelillä lauantain kilpailuun, Rantanen totesi.

Tämän kauden parhaan SM-tuloksensa Rantanen ja kartanlukija Jan Lönegren saavuttivat Kouvolan osakilpailussa, jolloin kaksikko ajoi N-ryhmän neljänneksi ja yleiskilpailun seitsemänneksi.
- Tavoitteena olisi ajaa ehjä päätös tälle vaiherikkaalle kaudelle. Onnistuessamme meillä on hyvät mahdollisuudet parantaa tuota kauden parasta tulosta, Rantanen uskoo.

Rantanen ja Lönegren starttaavat Mikkelin SM-ralliin numerolla 8.


www.mattirantanen.net

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (Rally2)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 4.-5.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.9.-1.10. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa