Facebook Twitter Email Pinterest

Mitsubishi Ralliart Finland

22.09.2007 / Mitsubishi Ralliart Finland

Jari Ketomaa uusi rallin suomenmestaruutensa

Jari Ketomaa uusi ralliautoilun suomenmestaruutensa. Ketomaa voitti kartanlukijansa Miika Teiskosen kanssa lauantaina kauden päättäneen Mikkelin SM-rallin, ja varmisti näin yhteispisteissä ison N-ryhmän himoitun ykkössijan.

Sarjaa ennen finaalikisaa johtanut Juha Salo menetti mahdollisuudet viidennellä erikoiskokeella. Salo ja kartanlukija Mika Stenberg nousivat lopussa vielä ryhmässään kuudenneksi, mutta mestaruus meni kolmen pisteen erolla Ketomaan nimiin. Mitsubishi Ralliart Finlandin kuljettajille kuitenkin sarjassa jälleen kaksoisvoitto, ja automerkille jo peräti 16:s suomenmestaruus, nyt maksimipistein.

Mikkelin kilpailun kakkoseksi ajoi 14,6 sekunnin erolla Ketomaahan, ja samalla sarjan kolmanneksi, Kosti Katajamäki. SM-sarjan kärkikolmikko luotti Mitsubishi Lancer Evolution IX -autoihin.

Ketomaa, 28, voitti kauden kahdeksasta osakilpailusta viisi: kaikki, joissa hän selvisi maaliin. Lisäksi hän ajoi N-ryhmän autolla kolme kertaa yleiskilpailunkin ykköseksi, ja eniten N-ryhmän pohja-aikoja.

- Aivan huikea kausi. Uskomaton vauhti ollut päällä koko kauden. Jos tällä vauhdilla ei olisi mestaruutta voittanut, niin sitten olisi ollut kyllä sapettanut. Aivan sairaan hyvä fiilis nyt, mikkeliläinen Ketomaa iloitsi kotikisansa maalissa.

- Tänään piti voittaa. Sen tein, ja sitten piti vaan jännittää muiden sijoituksia. Toinen suomenmestaruus nyt putkeen, ja millaisen suorituksen ja kauden jälkeen. Ei tässä nyt oikein mitään ihmeellistä sanottavaa keksi. Kaikki toimi ja auto oli ihan loistava. Nyt on aika juhlia, mestari virnisti.

Salolle, 30, olisi riittänyt viimeisen kilpailun neljäs sija uran viidenteen mestaruuteen. Nyt hän joutui tyytymään hopeaan vain kolmen pisteen erolla. Mestaruus jäi 6,4 sekunnin päähän, ja lisäksi sijoitusta pudotti 30 sekunnin aikasakko.

- Viidennellä erikoiskokeella jarruputki murtui poikki. Siinä meni mestaruus, kun ilman jarruja yritimme tulla. Kaiken huonon tuurin huipuksi ennen kuudetta erikoiskoetta oli kisan tiukin siirtymäaikataulu, ja emme ehtineet korjata autoa ajoissa ja meille kirjattiin aikasakkoakin, Salo kertasi.

- Kausi oli varmasti tiukin moneen vuoteen. Hienoja kisoja ollut Jarin ja Kostin kanssa. Ihan on tosissaan saanut ajaa jokaisen sekunnin eteen. Nyt tuli meille hopeaa, Jarille onnittelut loistavasta vauhdista ja mestaruudesta. Oma kautemme ei kuitenkaan vielä päättynyt. Kahden viikon kuluttua ajamme Latviassa paikallista mestaruussarjaa, Salo kertoi.

Mahdollisesti myös Ketomaakin lähtee vielä Latviaan.

Automerkkien SM-pisteet (8/8 osakilpailua), epäviralliset:
1.Mitsubishi 252,
2.Subaru 196,
3.Honda 182.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa