Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos

28.01.2008 / Joonas Lindroos

Rallin SM kausi avattiin tuttuun tapaan Rovaniemellä Arctic Lapland rallylla. Joonas Lindroos ja hänen kartturinsa Jouni Lampinen ajoivat lapissa pienen n-ryhmän voittoon reilun minuutin marginaalilla. Muutamana aiempana vuotena rallissa on ollut molemmilta ajopäiviltä jaossa omat pisteet. Nyt ralli oli kaksipäiväinen yksi kilpailu, josta sai yhdet korotetut pisteet.

"Tunturiralli" ja lapin taika tuntuvat olevan Joonaksen puolella. Pikku ännän SM johtoasema lapista kotiin lähtiessä oli jo kolmas kerta peräkkäin. Viimevuonna johtoasema pysyi kauden loppuun saakka. Saa nähdä enteileekö tulos viimevuoden toistoa. Sen näkee kauden lopussa, johon tietysti on vielä kilometrejä jäljellä.

Kolme ensimmäistä erikoiskoetta menivät Ville Hautamäen komennossa. Joonaksella oli autossa niin sanottu jäärengas ja sen pito-ominaisuudet eivät olleet parhaat mahdolliset. Tilanteita riitti ja onneksi tien reunoilla oli lumipenkkoja, joihin nojaten matka jatkui. Ensimmäisessä huollossa vaihdettiin alle "lumipyörät" ja niillä alkoi tulla myös tulosta. Neljännellä erikoiskokeella kärkeen siirtyneen Joonaksen ja Jounin johtoasema vain vankistui loppua kohden. Maalissa eroa toiseksi tulleeseen Ville Hautamäkeen oli minuutti 11,9 sekuntia.

Seuraavaksi Joonasta nähdään ralliladulla viikon päästä ajettavassa Jämsä rallissa. Lindroos Racing on kilpailussa edustettuna varsin suurella joukolla. Mukaan lähtee Minna Lindroos, huoltomies Petri Pousi, Harras Lindroos ja kartturiksi isä Jounille lähtee Minnan ja Joonaksen pikkusisko Hanna.

www.lindroosracing.com

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa