Matti Rantanen
Alkukaudella hyvään vauhtiin yltänyt ralliautoilija Matti Rantanen tähtää yhä korkeammalle, kun kauden kolmas Ralli SM-osakilpailu ajetaan Nilsiän ympäristön lumisilla teillä.
Rantanen on jälleen tehnyt oman tiiminsä kanssa kovasti kehitystyötä uuden Mitsubishi Lancer Evo9 -kilpurin kanssa. 26-vuotias lammilainen on tyytyväinen auton säätöihin ja starttaa Nilsiän TahkoSpa-ralliin kovin tavoittein:
- Edellisessä Laukaan osakilpailussa ajoin tähän mennessä parhaan kisani, kun sijoitus oli ison N-ryhmän toinen. Nyt täytyisi yrittää parantaa tuota vielä yhdellä pykälällä, Rantanen latasi.
- Tavoite on tosi kova ja kaiken pitää mennä nappiin, että vauhdillisesti pystyy aivan kärkivauhtiin. Aika monella kuskilla on kisaan sama tavoite, joten kovaa saa ajaa, jos mielii sinne kärkeen.
- Viime vuonna ja tämän kauden kahdessa ensimmäisessä rallissa N-ryhmän voittaja on ollut usein myös koko yleiskilpailun ykkönen. Itse en vielä mieti yleiskilpailusijoitusta, koska oman ryhmän kärkisijat ja -pisteet ovat nyt tärkeimmät, Rantanen järkeilee.
AKK-Motorsportin rallivalmennusryhmään kuuluva Rantanen on ajanut ryhmän kanssa yhteisiä testejä, jonka lisäksi Mitsubishin ajettavuutta on hiottu omalla tutulla testitiellä Lammilla.
- Jos testit olivat sujuneet lupaavasti jo ennen Laukaan osakilpailua, niin nyt lähtökohta on vielä entistäkin parempi, Rantanen totesi.
Rantanen ja kartanlukija Jan Lönegren kilpailevat Nilsiän SM-osakilpailussa numerolla 5.
Ralli alkaa jo perjantai-iltana Tahkonlahden jäällä ajettavalla yleisöerikoiskokeella ja loput seitsemän EK:ta kaasutellaan lauantaina.