Facebook Twitter Email Pinterest

Matti Rantanen

08.03.2008 / Matti Rantanen

Lammilainen ralliautoilija Matti Rantanen lähti päättäväisesti tavoittelemaan ryhmävoittoa kauden kolmannesta Ralli SM-osakilpailusta, joka kaasuteltiin Nilsiän ympäristössä. Kovavauhtisen ja vaiherikkaan kilpailun päätteeksi Rantanen ja kartanlukija Jan Lönegren sijoittuivat N-ryhmässä toiseksi ja yleiskilpailussa neljänneksi.

Lauantai-iltana maalipaikalla Rantanen ei ollut hyvästä sijoituksesta ja pistesaldosta huolimatta täysin tyytyväinen.
- Kuten jo ennakkoon totesin, että voitosta täytyy lähteä kamppailemaan. Nilsiän rallissa se ei vielä onnistunut kovasta yrityksestä huolimatta, totesi toisen perättäisen kakkossijan kuitannut Rantanen.

- Odotusarvot olivat suuret, kun kilpailun ennakkotestit olivat menneet hyvin ja luottamus uuteen Lancer Evo9-malliin oli entisestään lisääntynyt.

- Hyvät SM-pisteet tulivat kuitenkin palkinnoksi, joten pistetilanne talvikauden jälkeen näyttää osaltani paremmalta kuin kertaakaan aiemmin.

- Nyt täytyy aloittaa valmistautuminen kohti kesäkauden ralleja. Tuloksellisesti olenkin aina ollut paremmassa iskussa kesäkelillä ja soralla, Rantanen jatkoi.

Nilsiän TahkoSpa-rallissa N-ryhmän voittoon ajoi hallitseva mestari Jari Ketomaa 26,3 sekuntia ennen Rantasta.
N-ryhmän SM-pisteissä kärjessä jatkaa Juha Salo 39 pisteellään. Rantanen nousi 24 pisteellään SM-sarjassa viidenneksi.

SM-sarjan neljäs ja kesäkauden avaava SM-osakilpailu koittaa 14. kesäkuuta Keravalla.

www.mattirantanen.net

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa