Facebook Twitter Email Pinterest

Matti Rantanen

12.06.2008 / Matti Rantanen

Jo alkukauden SM-ralleissa Matti Rantanen onnistui tunkeutumaan mukaan ison N-ryhmän kovatasoisiin kärkikamppailuihin. Rantanen saavutti talven osakilpailuista kaksi kakkossijaa, joten nousujohteisesti urallaan edennyt kuljettaja tähtää luonnollisesti voittoon kesäkauden osakilpailuissa.

Kesäkausi alkaa tulevana lauantaina Keravan ympäristössä kaasuteltavan Keski-Uusimaa SM-rallin merkeissä.

Kesäkauden kynnyksellä Rantanen on testannut Mitsubishi Lancer Evo9 -kilpuriaan ahkerasti. 26-vuotias lammilainen toteaa olevansa tyytyväinen auton säätöihin testien päätteeksi.

- Takana on neljä testipäivää ja noin 300 testikilometriä. Tuntuma kilpuriin ja kesäkelillä ajoon on kohdallaan, Rantanen kertoo.

AKK-Motorsportin rallivalmennusryhmään kuuluva Rantanen on ajanut ryhmän kanssa kahdet yhteistestit, joiden lisäksi autoa on hiottu omalla tutulla testitiellä Lammilla.

- Oma testitie on tuttu paikka, jossa haen aina säädöt kohdalleen. Valmennusryhmän leirillä testitilanne on toisenlainen. Siellä nuotitetaan uusi tieosuus, jonka jälkeen se pyritään ajamaan nuotista mahdollisimman kovaa heti ensimmäisellä vedolla. Juuri tämä on tehokas harjoitus kilpailutilannetta varten, Rantanen toteaa.

Haastajan roolissa

Toista kautta nelivetoisen ralliauton ohjaimissa esiintyvä Matti Rantanen myöntää olevansa vielä haastaja tutuille N-ryhmän menestyneille kuljettajille.

- Tavoitteena on haastaa tiukasti kokeneemmat kuskit ja yrittää saavuttaa se ensimmäinen ryhmävoitto tästä luokasta, toteaa kahden vuoden takainen Suomen mestari etuvetoisten autojen N-ryhmästä.
- Useampi kuski varmasti tavoittelee nyt voittoa Keravalla. Omaa luottamustani lisää se fakta, että olen ollut menneinä vuosina suhteessa paremmassa vauhdissa kesäkauden sorakisoissa, Rantanen summaa.

Rantanen ja kartanlukija Jan Lönegren ovat SM-pistetaulukossa viidentenä ja he saavatkin liimata Mitsubishin oviin Keravalla lähtönumeron 5.

- Lähtöpaikkamme on ihanteellinen. Toivottavasti kelit suosivat lauantaina, koska märällä kelillä erikoiskokeiden kunto varmasti heikkenee, kun ne ajetaan iltapäivällä uudelleen, kartturi Lönegren ennakoi.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa