Facebook Twitter Email Pinterest

SM Vaakuna -rallissa taas jotain uutta

11.01.2011 /

p-crosskart.jpg

Mikkelin SM-rallissa pääsee tutustumaan Crosskart-autoon yleisöerikoiskokeen "etuautona". Kuva: Marko Mäkinen

SM Vaakuna -rallia yhdeksättä kertaa perättäin järjestävällä Mikkelin UA:lla on taito uudistua vuodesta toiseen, niin jälleen tänäkin vuonna. Mikkelissä helmikuun loppupuolella ajettavaan SM-sarjan kolmanteen osakisaan on kehitelty uutta ja mielenkiintoista ajatellen niin kilpailijoita kuin yleisöäkin. Tänä vuonna markkinointitiimi on muun toiminnan ohella erityisesti keskittynyt paikallisiin, Mikkelissä ja sen lähiympäristössä asuviin katselijoihin. Yleisöerikoiskokeenn toimiva Ravirata on parin kilometrin päässä keskustasta, jonne reippaammaat voi kävelläkin, mutta jos haluaa tulla autolla, paikoitustilaa löytyy riittävästi.

Perjantaina 18. helmikuuta SM Vaakuna -ralli käynnistyy aiemmista vuosista poiketen yleisöerikoiskokeen ajamisella Mikkelin Raviradalla. Yleisölle ja kilpailun virallisille kutsuvieraille tarjotaan mahdollisuus seurata kilpailijoiden suorituksia upeassa iltavalaistuksessa ja vieläpä lämpimässä sisätilassa. Koko 2,5 kilometrin mittaisen erikoiskokeen näkee kerralla.

Perjantaina kilpailijat ovat tutustumassa koko reittiin ja tekemässä nuotteja. Nuotituksen päättymisen jälkeen tapahtuma Raviradalla alkaa jo kello 18.00. Raviradalla on kilpailun seremoniallinen startti, jossa on varattu riittävästi aikaa kuljettajien haastatteluillekin.

Ennen kuin kilpailijat starttaavat SM Vaakuna -rallin ensimmäiselle erikoiskokeelle, yleisöllä ja rallin vierailla on mahdollisuus seurata uuden auton, Crosskartin, näytösajoa. Luokka on uusi ja tekee parhaillaan kovaa tuloaan Suomeen vuodeksi 2012, markkinointitapahtumia tehdään parhaillaan ympäri Suomea. Crosskartin on tarkoitus toimia ponnahduslautana nuorille kuljettajille, jotka haluavat ajaa kilpaa soralla rallityyliin. Raviradalla autoon kannattaa käydä tutustumassa ja saamassa lisää tietoa mielenkiintoisesta luokasta ja uutuusautosta.

Ralliautot lähtevät yleisöerikoiskokeelle minuutin tai kärki ehkä kahdenkin minuutein välein. Mikkelin Ammattikorkeakoulun kanssa on jälleen sovittu yhteistyöstä, joka tuo Raviradalle neljä kameraa kuvaamaan yleisöerikoiskoetta. Materiaali on nähtävissä huoltoalueilla ja netissäkin saman tien. Myös Ralliradio, taajuudella 105,3 MHz, pitää kuulijat kilpailussa ajan tasalla tuttuun, mikkeliläiseen tyyliin. Nyt vetovuorossa Ralliradiossa on Tony Lindqvist.

Kuljettajat tulevat myös suorituksensa jälkeen rallin vieraiden joukkoon nauttimaan ruokaa ja juomaa sekä kertaamaan tilanteita ja jakamaan vieraille nimikirjoituksia yms. rekvisiittaa. Vierailla on näin mainio tilaisuus kysellä kuljettajalta suoraan, mitä tuli erikoiskokeella tehtyä, ja otattaa vaikkapa itsestään kuljettajan kanssa yhteinen potrettikuva.

Lauantaina alkaa sitten varsinainen ralli, kun mennään metsäerikoiskokeille. Huoltoalue on Kasarmin Kampuksella, jonne kilpailijat päivän aikana tulevat kahdesti huoltohommiin. Illalla rallin jälkeen Sokos Hotel Vaakunassa on Rally Partyn vuoro hyvän ruoan ja musiikin merkeissä.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa