Facebook Twitter Email Pinterest

"Mikko Eskelinen ""jäässä"" avauspäivänä"

29.01.2011 / "Mikko Eskelinen ""jäässä"" avauspäivänä"

Kovin odotuksin Rovaniemellä ajettavaan Arctic Lapland ralliin startannut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen joutui karvaasti pettymään Arctic Lapland Rallin avauspäivänä. Tähänastisen autourheilu-uransa vaikeimman rallipäivän kohdannut Eskelinen ei päässyt haluamalleen suoritustasolle ja ajoi röykkyisät sekä huonokuntoiset erikoiskokeet aivan liian varovaisesti. Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen ratamestari löytyy sijalta 16. Kärkeen matkaa on karvan alle viisi minuuttia.

"Ajoin aivan liian siististi sekä ennen kaikkea liian hiljaa. Mielestäni hyvin tehty nuotti olikin liian hidas enkä käyttänyt penkkoja tarpeeksi hyödyksi. Lisää rohkeutta ja riskiä olisi vaadittu", Eskelinen tietää.

"Erikoiskokeilla opin, kuinka erilainen ralli Arctic Lapland Ralli on verrattuna esimerkiksi muihin SM-ralleihin. Ralliautoa ei saisi säästellä, ja mutkiin olisi pitänyt ajaa paljon rohkeammin siten, että penkat olisivat pitäneet auton ladulla. Tällaisella strategialla rallia johtava Jarkko Nikara lienee liikkeellä, ja siksi hän hieman vanhentuneella ralliautollaan johtaa rallia ennen modernilla Super2000-autolla kisaavaa Janne Tuohinoa", Eskelinen kertoo.

SM-pistetili aukeaa sunnuntaina?

Vaikka toiveet Arctic Lapland Rallin kärkitaistelusta on Eskelinen menettänyt, starttaa hän toiseen kilpailupäivään täysin eri asenteella. 16. sijan myötä ensimmäiset SM-pisteet jäivät vielä saamatta, ja siksi hallitseva Suomi Cupin nelivetoluokan rallimestari haluaa nopeasti unohtaa synkän kilpailupäivän. Ralli jatkuu sunnuntaina viiden erikoiskokeen verran ja jaossa on yleiskilpailun voiton lisäksi kokonaan uudet SM-pisteet. Määrätietoinen Eskelinen haluaa osansa SM-pistepotista.

"Nyt on pakko nostaa kyytiä ja ajaa huomattavasti rohkeammin. Tietysti riskikynnys ulosajoon kasvaa, mutta siitä huolimatta nyt ajetaan SM-pisteille - tai vaihtoehtoisesti syvälle hankeen", psyykkaa Eskelinen itseään.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa