Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Korhoselle tulossa kiireinen kausi

11.01.2012 / Jukka Korhoselle tulossa kiireinen kausi

Ralli SM -sarja käynnistyy tammikuuta Riihimäellä, jolloin rallikuljettaja Jukka Korhonen on uusien haasteiden edessä. Viime vuosina kaksivetoisten autojen eri sarjoista voittoja ja mitalisijoja saavuttanut Korhonen aloittaa nyt kilpailemisen Printsport-tallin nelivetoisella Mitsubishi Lancerilla.

Nilsiäläinen aloitti tutustumisen nelivetoiseen ralliautoonsa viime syksynä. Soralla ajettujen testien jatkoksi edessä oli kolmen päivän perusteellinen testijakso pohjoisen lumilla.
"Kaluston puolesta kaikki on kunnossa alkavaa kautta varten. Nyt on tärkeää päästä ajamaan riittävästi talvisissa olosuhteissa", Korhonen toteaa.

"Kilpailen Printsportin Mitsubishi Lancer Evo 9:llä, joka on aikaisemmin ollut Mikko Eskelisen ajettavana."

"Nelivetoisten SM1-luokan kärjessä mennään maailmanluokan vauhtia, mutta sinne kärkikahinoihin olen asettanut omat tavoitteeni", Korhonen jatkaa päättäväisenä.

Jukka Korhonen on nimetty alkavalla kaudella Suomen menestyksekkäimpään rallitiimiin, Team Mitsubishi Ralliart Finlandiin, jonka riveissä hän kilpailee tiimimestaruudesta yhdessä hallitsevan Suomen mestarin Juha Salon kanssa.

SM-sarjan nelivetoluokan tulokas jatkaa edelleen myös etuvetoisen R2-luokan kilpurin ratissa, kun Korhonen sai Pirelli Star Driver -kisan voitostaan harvinaisen tilaisuuden ajaa rengastehtaan laskuun Englannin rallisarjan kuusi osakilpailua.

Rallilupauksen kilpailukaudesta muodostuu siis erittäin kiireinen kahden eri kilpailusarjan myötä.
"Rallisarjat menevät harmillisesti päällekkäin kahden kisaviikonlopun osalta. Sen vuoksi minulta jää sekä yksi talven että yksi kesän SM-osakilpailu täällä kotimaisemissa ajamatta. Kansainvälisiin ralleihin on tähtäin asetettu, joten Englannin kilpailut toimivat suurempina näytönpaikkoina."

"Hyviä tuloksia on tarkoitus tehdä molemmissa sarjoissa ja jatkaa nousujohteista uraa. Todella mielenkiintoinen kilpailukausi on edessä", Korhonen jatkaa.

Jukka Korhosen kartanlukijaksi on varmistunut sukunimikaima Mikael Korhonen Kaksikolla on takanaan jo yksi suuri kilpailu yhdessä, kun yhteistyö alkoi viime kesän Suomen MM-rallissa.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa