Facebook Twitter Email Pinterest

Jaro Kinnusella vaikea ralli Merikarvialla

20.08.2012 / Jaro Kinnusella vaikea ralli Merikarvialla

Jarospeed-tiimille ei paistanut aurinko Ralli SM -sarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa Merikarvialla. Tekniikkamurheet verottivat Jaro Kinnunen ja kartanlukija Tuukka Shemeikan vauhtia, joten tuloksena oli oman luokan kuudes sija.

Luokan voittanut Marko Mänty ei ole mukana SM-sarjassa, joten Kinnunen sai mukaansa SM2-luokan viidenneksi suurimmat sarjapisteet.

Kilpailun tulos oli luonnollisesti pettymys, olihan Jaro Kinnunen ajanut edellisessä osakilpailussa toiseksi ja yltänyt siellä pohja-aikavauhtiin.
- Huomasin heti ykköspätkän alussa, että moottorin tehot olivat kateissa. Sama vaiva jatkui ennen huoltotaukoa ajetulla EKLlla 2, Jaro Kinnunen harmitteli.

- Menetin alussa jo reilun minuutin luokan kärjelle. Ongelmat eivät vielä ottaneet loppuakseen, kun seuraavalla pätkällä vaihdelaatikosta hajosi kolmosvaihde.

- Vaihdelaatikko ehdittiin huoltoporukan ripeän toiminnan ansiosta vaihtaa huoltoajan puitteissa. Sen jälkeen pitkän päätöserikoiskokeen ajoin ilman virheitä läpi. Siinä vaiheessa ei ollut mahdollisuutta nousta tuloksissa korkeammalla, Kinnunen päätti.

Honda Civic -kuljettaja jatkaa SM-pistetaulukossa neljäntenä, mutta ero mitalisijoihin kasvoi hieman, kun sarjan kärkikolmikko ajoi nyt kärkisijoille.

SM-sarja päättyy Keravalla 15. syyskuuta, jolloin Jarospeed-tiimi järjestää jälleen VIP-tilaisuuden yhteistyökumppaneille ja yritysvieraille.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 79 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 69 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 65 pistettä Viro (R5)
4. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 53 pistettä MäntsMK (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 44 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa