Facebook Twitter Email Pinterest

Esapekka Lappi päätti täydellisen kauden voittoon

15.09.2012 / Esapekka Lappi päätti täydellisen kauden voittoon

P-sm-lappi-2.jpg

Esapekka Lappi ja kartanlukija Janne Ferm näyttävän, mikä oli heidän vauhtinsa salaisuus tällä kaudella. Kuva: Marko Mäkinen

Ralli SM -sarjan viimeinen osakilpailu Keravalla, Talotekniikka-10 SM-ralli, päättyi kuten jokainen osakisa tällä kaudella: Esapekka Lapin voittoon. Ero kakkoseksi ajaneeseen Joni Nikkoon kasvoi Lapin tuttuun tapaan lähes minuuttiin.

Laihian Joni Nikon tulos ei suinkaan kalpene siitäkään syystä, että SM-hopealle tänä vuonna ajanut Juha Salo oli Japanissa ajamassa ja Ari Vihavainenkin joutui lääkärien esityksestä edellisessä osakisassa sattuneen sairauskohtauksen vuoksi jäämään pois viimeisestä osakisasta. Nikko pääsi parhaimmalla erikoiskokeella jopa 0,6 sekunnin päähän Lapista, 10 erikoiskokeen ja noin 90 kilometrin aikana Lappi kuitenkin veti lopulta 52,4 sekunnin verran eroa.

Pieni "kauneusvirhe" Lapin huimaan tämän kauden sarjaan tuli vielä Keravan päätöskisassa, kun mikkeliläinen Jussi Tiippana onnistui erikoiskokeella 7 yllättämään Lapin peräti 2,2 sekunnilla ja vielä Nikkokin oli Lapin edellä 1,9 sekuntia. Tiippanan epäonneksi taistelu palkintokorokkeelle pääsystä loppui jarrujen pettämiseen ja keskeytykseen. Lappi näin ollen kirjautti pohjat yhdeksälle erikoiskokeelle.
"Ei siellä seiskalla mitään erityistä tapahtunut. Ei vain ajettu ihan tarpeeksi kovaa, ja se tie vain sopi noille ännäläisille hyvin, se oli sit siinä", kertasi Lappi.
"Ihan mukava kisa oli tänään, ei missään nimessä helppo, mutta sieltä se voitto taas tuli. Pito vaihteli niin paljon märän yön jälkeen, että ajoin aamupäivän aika lailla varman päälle. Loppupäivänä oli parempi keli ja pitokin ihan ok, nyt on hyvä fiilis päättää kausi."

Tällä kaudella Ralli SM -sarjassa ajettiin kaikkiaan 50 erikoiskoetta, joista Esapekka Lappi voitti 35. Salolle jäi tilastoihin kahdeksan voittoa, Nikaralle kolme, Pajuselle kaksi , lisäksi Nikolle ja Tiippanalle merkitään yksi voitto. Esapekka Lappi on ainoa kuljettaja, joka 2000-luvulla on pystynyt mestaruusvuonnaan voittamaan kaikki ajamansa osakilpailut.

Pronssimitalin kohtalo jäi vielä viimeiseen kisaan ratkaistavaksi. Mitali oli tarjolla sekä Riku Tahkolle että Ari Vihavaiselle. Riku Tahko sai lopulta yksin taistella pronssisesta mitalista, sillä Vihavainen ei ollut mukana. Kun Mikko Pajunen oli vielä 2,5 pistettä Tahkoa edellä muttei Keravalla mukana, oli Tahkon sijoituttava vähintään yhdeksänneksi. Se olikin teoriassa ensin helpontuntuinen tehtävä, mutta harmittavaa lisäjännitystä tuli kisa-aamuna peliin.
"Eilen illalla nuotituksen jälkeen käytiin kiinalaisessa syömässä ja yöllä iski ruokamyrkytys pahemman kerran. Yön vietin pää pöntössä ja olo on todella heikko", kertasi Tahko aamulla.
"Nyt on pakko yrittää ajaa maaliin, vaikka olo on karmea."

Tahkon aamupäivä olikin vaihteleva, välillä tuli kohtuullisen hyviä aikoja ja välillä todella huono. Sijoitus keikkui kuudennen ja yhdeksännen välissä. Puolen päivän aikoihin pidetyn huoltotauon jälkeen sekä olo että ek-ajat alkoivat parantua. Maalissa Tahko oli neljäs, yli kaksi minuuttia Lapille hävinneenä mutta onnellisena pronssimitalin haltijana.
"Alkukaudesta nähtiin, ettei Lapille ja Salolle mahdeta mitään, joten tavoitteeksi pistettiin pronssi. Nyt se on saavutettu, ja vielä monen ongelman kautta, joten fiilis on nyt todella hyvä", kertasi Tahko.

Vanha konkari Saku Vierimaa sijoittui tänään kolmanneksi, mikä on miehen paras sijoitus pitkään aikaan.
"Tänä vuonna nähtiin maali vain kahdesti, joten siihen nähdenkin tämä on ihan outo tilanne. Hyvä kisa oli ja hienot tiet", kertoi Vierimaa, jolle kertyi eroa voittajaan kaksi minuuttia.

Talotekniikka-10 SM-rallin tuloksia
SM1-luokka
1) Esapekka Lappi-Janne Ferm PiekUA/FCDA Ford 44.27,7; 2) Joni Nikko-Jarno Ottman LaihUA/JMU Mitsubishi + 52,4; 3) Sakari Vierimaa-Mika Rajasalo TapUA/TamUA Mitsubishi 2.00,5; 4) Riku Tahko-Markus Soininen EspooUA/LprRT Mitsubishi + 2.07,5; 5) Kari Ali-Rantala-Ossi Lehtonen RiiUA Mitsubishi + 2.15,1; 6) Kari Hämäläinen-Risto Pietiläinen NaSU/FCDA Ford 2.16,3; 7)Mikko Lehessaari-Teemu Arminen HyUA Subaru + 2.16,9; 8) Toni Tahvanainen-Marko Jeskanen TuupoMK/UA Subaru + 2.19,8; 9) Mika Turkki-Timo Hantunen ValUA/JyvUA Mitsubishi + 2.24,0; 10) Jarkko Hosike-Mika Kaikkonen AUA/YkUA + 2.30,5

SM-PISTEET OSAKISAN 10/10 JÄLKEEN
1) Esapekka Lappi 165 pistettä; 2) Juha Salo 117; 3) Riku Tahko 62; 4) Mikko Pajunen 52,5; 5) Joni Nikko 48; 6) Ari Vihavainen 48; 7) Kari Ali-Rantala 41; 8) Sakari Vierimaa 27; 9) Jussi Tiippana 23; 10) Mikko Lehessaari 22 pistettä.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 104 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 80 pistettä Viro (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 71 pistettä MäntsMK (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 69 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 56 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa