SM Pohjanmaa Ralli alkaa kello 11.01
Ralli SM -kauden ensimmäinen kesäralli alkaa kello 11.01 Laihian koulukeskuksen piha-alueelta. Ensimmäisenä kuuden erikoiskokeen reitille lähtee tänään Joonas Lindroos saaden peräänsä Samuli Vuorisalon, Jaro Kinnusen, Kalle Pinomäen, Henri Haapamäen, Joose Kojon, Olli Lahden, Matias Kauppisen, Jori Nousiaisen, PetrI Itkosen, Kristian Kiviniemen, Vesa Lehmussaaren ja Max Vatasen. Siinä ensimmäiset SM3-luokan kuljettajaa, SM-pistetaulukon mukaisesti.
SM2-luokkalaisia lähtee Vatasen jälkeen matkaan. Nyt luokan lähtöjärjestys ei olekaan pistetaulukon mukainen, vaan Niko Veikkanen, joka on luokkapisteissä neljäs, lähtee "auraamaan" heille tietä. Ville Tannermäki, Jaakko Lavio, Henri Kolsi, Esa Ruotsalainen, Marko Mänty ehtivät vielä reitille ennen kuin on SM2-luokan pistejohtajan Jussi Vainionpään vuoro.
Nelivetoisissa SM-sarjan ulkopuolinen Jarkko Nikara lähtee numerolla 21 piirtämään nelikkojen ajolinjoja ensimmäisenä. Sen jälkeen sarjan pistekärki Juha Salo ja Ari Vihavainen. Kova pohjanmaalaisten ryhmä; Teemu Asunmaa, Joni Nikko, Timo Mäenpää ja Jukka Ketomäki, on vahva vastus antamassa painetta Salolle ja Vihavaiselle.
Kilpailu siis alkaa kello 11.01 ja ensimmäinen 25,34 kilometrin erikoiskoe kello 11.19. Toisen erikoiskokeen, vain 4,65 km, jälkeen kilpailijat kaartavat ensimmäiseen huoltoon kello 13.04 alkaen. Tauon jälkeen EK 3 (14,97 km) ja EK 4 (6,70 km), minkä jälkeen tullaan toiseen huoltoon kello 15.19 alkaen.
Viitospätkä on ykkönen uudelleen ja kuutonen on kolmas erikoiskoe uudelleen. Maaliin kilpailijoita odotellaan kello 17.27 alkaen.
Sää on pilvinen, noin 10 astetta lämmintä, muutamia pisaroita pirskahtelee, mutta muuten oikein mainio rallisää.