Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroosin suoritus hylättiin

16.06.2013 / Joonas Lindroosin suoritus hylättiin

Laihia-Lindroos-2.jpg

SM3-luokan pistejohdossa olleen Joonas Lindroosin kilpailusuoritus hylättiin SM Pohjanmaa Rallissa Laihialla. Erikoiskokeen 4 lähdössä Citroënista katosivat sähköt, eikä auto käynnistynyt. Syylliseksi osoittautui päävirtakytkin ja siihen piti tehdä ohituskytkentä. Korjaustoimenpiteessä kului sen verran aikaa, että Lindroos ja kartturi Kilpeläinen myöhästyivät erikoiskokeen lähdöstä. Myöhästymisestä seurannut aikasakko ylitti sääntöjen salliman maksimiajan.

"Laskimme, että edellä olisi lähtenyt vain sen verran autoja, että aikasakko ei aiheuttaisi hylkäystä. Edellä olikin kuitenkin muutama auto kahden minuutin lähtövälillä ja myöhästymistä tuli yli sääntöjen sallima 15 minuuttia", kertoo Pasi.

Ilman hylkäystä Joonaksen kilpailu meni moitteettomasti. Jos hän ei ajanut luokkapohjia, ainakin sitten toiseksi nopeimman ajan.
"Ilman tuota sähkövikaa meillä ei ollut mitään ongelmia koko kilpailun aikana. Jaro Kinnusen kanssa käytiin tosi tiukkaa kilpailua", kertoo Joonas pettyneenä.

Toisesta huollosta lähtiessään Joonas ja Pasi eivät vielä tienneet aikasakon todellista määrää ja siitä seuraavaa hylkäystä, joten he lähtivät ajamaan loput kaksi erikoiskoetta. Niillekin he ajoivat pohjat, mutta turhaan.

Hylkäyksen johdosta Lindroos putosi pisteissä SM3-luokan kolmanneksi. Hänellä on 64,5 pistettä. Toisena olevalla Samuli Vuorisalolla on 65,5 pistettä ja Luokkaa johtavalla Jaro Kinnusella 73 pistettä.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa