Facebook Twitter Email Pinterest

Kari Hämäläinen esittelee Ford Fiesta R5:n

25.09.2013 / Kari Hämäläinen esittelee Ford Fiesta R5:n


ford-r5-msport.jpg

Kari Hämäläinen ajaa uudella Ford Fiesta R5 -autolla Tampereen päätöskisassa. Väritykseltään Tampereella auto on samanlainen kuin Hämäläisen aiemmat autot.

SM Castrol-rallissa nähdään aivan uusinta huippukalustoa, kun Kari Hämäläinen on vuokrannut Ford Fiesta R5 -version, joka luokiteltiin heinäkuun alussa. Kyseessä on yksi ensimmäisistä yksilöistä, jotka M-Sport toimitti asiakkailleen.

Ralliauto saapuu Virosta MM-Motorsportin maineikkaalta tiimiltä, jota johtaa Viron tunnetuin rallikuljettaja Markko Märtin. Vastaavanlaisella Fiesta R5 -uutuusmallilla on napattu loppukesän aikana muun muassa luokkavoitto Suomen MM-rallissa sekä yleiskilpailun voitto syyskuussa ajetussa Puolan EM-rallissa.

"Kiinnostuin autosta heti, kun se esiteltiin. Päätin tutustua tähän tulevaisuuden malliin ja niinpä tämä ralli on juuri sopiva paikka ajaa kunnon testikilpailu", Hämäläinen toteaa.

"Vaikka auto on aivan maailman huipputasoa, en lähde tavoittelemaan mitään kuuta taivaalta. Tarkoituksena on vain tutustua autoon ja päättää sen jälkeen mahdollisesta auton hankinnasta tänne Suomeen."

Edellisessä SM-osakilpailussa Kari Hämäläinen sijoittui viidenneksi, mikä oli hänen kauden parhaansa. Nyt Tampereella hänen nykyisellä autollaan (kuvassa Hämäläinen edellisessä SM-rallissa) kilpailee yksi Viron nuorista kyvyistä eli Karl Kruuda.

(Teksti ja kuva: Jarno Saari)

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 104 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 96 pistettä MäntsMK (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 85 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 81 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa