Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo haastaa R4:lla superautot

22.01.2014 /

Salo_Salminen.jpg

Rallin SM-mitalitaistelu käynnistetään perjantaina, jolloin Rovaniemi avaa tutusti kuuden osakilpailu mittaisen sarjan. Juha Salo ja kartanlukija Marko Salminen lähtevät uuteen kauteen puolustamaan viimevuotista mestaruuttaan. Salon Mitsubishi Lancer EVO X on palautettu kv-sääntöjen mukaiseksi R4:ksi, joten kaksikko kilpailee muiden vakiomoottoristen nelivetoautojen tapaan SM2-luokan pisteistä.

SM1 on sen sijaan tarkoitettu R5-, S2000- ja FIN R 4WD-ryhmitellyille autoille.
"Auto muutettiin vuosihuollon yhteydessä FIN R -viritteisestä vastaamaan kansainvälisiä sääntöjä ja on nyt sellainen R4 kuin sen kuuluukin olla. Auto on myynnissä, joten FIN R -viritteisenä sille olisi vaikea löytää markkinoita", Salo valottaa.
Toinen tuntuvin muutos kaudelle on kilpabensan mukaantulo. Salo on tyytyväinen ajotuntumaan, vaikka etelän heikko lumitilanne on verottanut testikilometrejä.

"R4 vaikuttaa toimivan nyt ensimmäistä kertaa niin kuin kuuluukin. Auto vastaa kaasuun ja on kahteen viime vuoteen verrattuna aivan toisen oloinen. Kun ajoimme kaudella 2012 edellisen kerran sillä R4:na, auto tuntui vakiobensalla hengettömältä. Nyt sen ajokäytös kilpabensan kanssa on miellyttävä", Juha luonnehtii.

Mitsubishi-kaksikko tavoittelee yleiskilpailuvoittoja, vaikka tällä kaudella taistelu ykkössijasta on kovempaa kuin koskaan.
"Mukaan on tullut uusi R5, Superit menevät kovaa ja Vihavaisen auto on saanut lisävoimaa bioetanolin kautta. Helppoa yleiskilpailun voittaminen ei tule olemaan. Kilpakumppanit menevät lujaa, mutta uskoisin, että niin menemme mekin. Vielä ei ole hävitty mitään."

Salon ja Salmisen vuodentakainen kilpailu Tunturissa kulki vaikeuksien kautta voittoon.
"Kisaan ei ole muuta tavoitetta kuin toistaa viime vuoden ykköstila. Kaasu on laitettava pohjaan heti perjantain ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien ja nostaa saa vasta Ristilammen maalissa lauantai-iltana", kartturi Salminen sanoo.

Autokunta lähtee kilpailuun numerolla yksi. Kaksipäiväisessä rallissa ajetaan kymmenen erikoiskoetta, joista kertyy yhteismittaa hieman yli 244 kilometriä.
"Vaikka lunta on reilusti ja valleja löytyy, reitti on paikoittain aikaisempia vuosia leveämpää. Esimerkiksi Ristilammella mennään välillä kuin lentokenttää. Hieno talviralli tulossa, hyväkuntoisilla pätkillä", Marko luonnehtii.

Salo ajaa viime vuoden tapaan tiimimestaruuspisteitä Hannu´s Rally Teamille. Hannu Lehessaaren kipparoima joukkue puolustaa niin ikään tällä kaudella viimevuotista suomenmestaruuttaan.
(M. Salonen)

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.2. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Länsirannikon ralli, Varsinais-Suomi
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 4.-5.9. SM Ralli Oulu
6) 1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa