Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Kakko

08.06.2006 / Marko Kakko


Marko Kakko avaa rallin SM-kesäkautensa lauantaina Valkeakoskella, kun suomenmestaruussarja palaa pitkältä kevättauolta. Kahden vuoden takainen SM-pronssimitalisti lähtee kesäavaukseen erityisellä innolla.

Talvella valmistunut Mitsubishi Lancer Evolution IX -auto (iso N-ryhmä) on nyt kuskilleen jo tutumpi ja lisäksi koskelaisen viereen kartanlukijaksi istuu MM-kokemustakin omaava Jani Vainikka.

- Olen päässyt ajamaan alkukesästä ihan mukavasti testikilometrejä, joten autoon on nyt jo parempi tuntuma ja samalla tietysti myös koko muu tiimikin tuntee auton nyt entistä paremmin. Olemme valmiina kesäavaukseen ja kärkipaikkojen tavoitteluun, Kakko sanoo.

- SM-sarjan kärjessä taso on todella kova ja tasainen. Pienikin virhe kostautuu yleensä monen sijan menetyksenä. Jos aikoo kolmen parhaan joukkoon, on ajettava todella puhdas ja virheetön suoritus, Kakko tietää.

Kakko (SaloUA) testasi ajokkiaan toukokuussa Kiskon aluerallissa, jonka yleiskilpailun hän voitti. Waltikka-ralliin hän lähtee SM-sarjan sijalta kahdeksan. Punainen auto saa kylkeensä lähtönumeron 16. Reitti kulkee pääosin teillä, jotka ovat SM-sarjalaisille vieraita.

- Koska ajetaan uusia teitä, nuottien saaminen oikeaksi on todella tärkeää. Olemme koittaneet yhteistyötä Janin kanssa, ja se onnistui todella hyvin. Muutenkin on ihan hyvä, että tiestö välillä vaihtuu eikä aina ajeta samoja tuttuja teitä, Kakko sanoo.

Seitsemän osakilpailun ralli ajetaan kokonaisuudessaan lauantain aikana. Lähtö ja maali ovat Valkeakoskella ja huolto Nuutajärvellä.

Miiro Koivula
0400 539 100
miiro.koivula@pp.inet.fi

www.knkracing.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa