Facebook Twitter Email Pinterest

Joensuun SM-ralli jää väliin Esa Ruotsalaiselta, tilalle Vetomies-kilpailu

05.06.2015 / Jarno Saari

Epäonnisen alkukauden jälkeen Esa Ruotsalainen päätti muokata 
kilpailukalenteriaan. Reilun viikon kuluttua ajettava Ralli SM -sarjan 
kesäkauden avauskisa Joensuussa jää Ruotsalaisen tiimiltä väliin. Sen 
kilpailun sijaan tiimi lähtee hakemaan menestystä Suomen MM-rallin 
yhteydessä ajattavasta suositusta Vetomies -kilpailusta.
 
Kilpailuohjelman muutoksen taustalta löytyvä perimmäinen syy on uuden 
ralliauton rakentaminen edellisen SM-osakilpailun ulosajon jäljiltä.
 
- Uusi kilpuri, Honda Civic, on jo lähes valmis, mutta ei olisi mieltä 
lähteä kiireellä, lähes kylmiltään ja ilman ennakkotestejä Joensuun 
ralliin. Lisäksi päätöstä tuki se asia, että meillä ei käytännössä ole 
enää mahdollisuutta SM-titteliin alkukauden kahden keskeytyksen myötä, 
Esa Ruotsalainen selvittää.
 
- Yhden nollakisan SM-sarjan pistelasku kyllä kestää, mutta avauskisan 
keskeytys reilusta johtoasemasta pilasi mahdollisuutemme mestaruuteen.
 
- Mutta jos tilillämme olisikin ollut voittopisteet avauskisasta, totta 
kai olisimme nyt suunnanneet kohti Joensuun rallia ja jatkaneet 
mitalitaistelua, Esa pyörittelee.
 
Tiimi päätyi ajamaan Joensuun sijaan Suomen MM-rallin yhteydessä 
ajettavan Vetomies-kilpailun heinä-elokuun vaihteessa.
 
- Pääsemme siellä kilpailemaan kaksi kovaa päivää MM-rallin teillä ja 
suuren yleisön edessä. Pystymme näin tarjoamaan myös 
yhteistyökumppaneillemme huomattavasti suuremman näkyvyyden, Esa 
päättää.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa