Facebook Twitter Email Pinterest

Mikko Eskelinen mitalinkiilto sillmissä Pirelli Ralliin

22.09.2016 / Jani Kekoni

Jyväskyläläinen Mikko Eskelinen ja hänen petäjävetinen luottokartanlukija Arto Kapanen starttaavat makoisista asetelmista nyt perjantaina ja lauantaina Tampereen ympäristössä ajettavaan Ralli SM -sarjan kuudenteen ja samalla sen kilpailukauden viimeiseen osakilpailuun.
 
Kolmen talvisen ja kahden kesäisen osakilpailun jälkeen SM1- eli ns. Superautojen luokan pronssisijalla olevalla kaksikolla panoksena on, ei sen enempää eikä vähempää kuin SM-hopea tai -pronssimitali.
 
Kuukausi sitten Turun SM-rallissa pettymyksellisen moottoririkon kärsinyt Eskelinen starttaa kilpailun yhdeksälle pikataipaleelle ja noin 120 erikoiskoekilometrille luottavaisin mielin. Keskiviikkoisella testierikoiskokeella meno maistui ja motivaatio on huipussaan syystä, että tällä hetkellä SM-hopeasijalla oleva, norjalainen MM-sarjaa ajava Ole Christian Veiby ei Tampereella kilpaile. Näin olleen sarjatilanteessa 8½ pistettä hänestä oleva Mitsubishi Lancer WRC Step2 autolla ajava Eskelinen tietää, että palkintokorokesijoituksella luvassa olisi jopa hopeista jalometallia kaulaan.
 
- Aikaisemman Turun SM-rallin syvä pettymys on, uuden moottorin turvin käännetty voimavaraksi ja nyt erittäin motivoituneina, mutta silti nöyrällä asenteella Tampereen seudun kimuranteille erikoiskokeille suuntaamme. Luvassa on erittäin jännittävä näytelmä himmeimmistä SM-mitaleista kun Juha Salo on jo ehtinyt kultamitalinsa varmistamaan ja koska Veiby ei Tampereella aja niin jaossa on Ralli SM-sarjan kuninkuusluokan kakkos- ja kolmossijat, Eskelinen kertoo.
 
- Valmistautuminen kilpailuun on mennyt erinomaisesti kun testierikoiskokeelta löysimme lisää vauhtia ja sen myötä tavoitteet on
jälleen asetettu SM1-luokan palkintokorokesijoitukselle. Toki ennakkoon tiedämme, että järjestäjän ajattamat, legendaariset Jyväskylän Suurajojen erikoiskokeet ovat erittäin vaativia, mutta onneksi sekin lähtökohta on sama kaikille samoista mitaleista ajaville kanssakilpailijoille, Eskelinen jatkaa.
 
Tampereen SM-ralli käynnistyy perjantai-illalla ja SM-mitalikolmikko on selvillä lauantain ehtoopuolella. Eskelinen ja Kapanen suuntaavat reitille lähtönumerolla kaksi (2). Reaaliaikainen tulospalvelu on seurattavissa osoitteessa http://www.rallism.fi.
 
Rallin SM-pisteet 2016 5/6 osakilpailua, SM1-luokka: Super4, top-5:
1. Juha Salo, Peugeot 208 T16 R5, 102,5 pistettä
2. Ole Christian Veiby, Skoda Fabia R5, 68 pistettä
3. Mikko Eskelinen, Mitsubishi Lancer WRC Step2, 59,5 pistettä
4. Ari Vihavainen, Mitsubishi Lancer WRC Step2, 55 pistettä
5. Joonas Soilu, Mitsubishi Lancer Evolution VIII, 52 pistettä

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 85 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 72 pistettä SAU (Rally2)
3. Juha Salo / Kristian Temonen 67 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
4. Jari Huttunen / Antti Haapala 65 pistettä KiuUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 37 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa