Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Lindberg starttaa Tahkolle SM3-luokan kakkospaikalta

07.03.2017 / Taneli Niinimäki

Ralli SM-sarjan talvikauden päätöskilpailu Tahko SM-ralli ajetaan tulevana viikonloppuna Nilsiän ympäristössä. Kilpailijat starttaavat reitille lauantaina klo 10:00 alkaen. Kilpailussa ajetaan 6 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on noin 106 kilometriä.
 
SM3-luokan kakkospaikalta kisaan lähtevä Jussi Lindberg puhkuu intoa kilpailun alla. Viime viikonloppuna Hankirallissa komeasti ajanut Lindberg on valmis taistelemaan itsensä jälleen kolmen sakkiin.
 
- Viikonloppuna päästiin ajamaan Hankiralli ihan testimielessä Tahkoa ajatellen. Johdettiin kisaa aina kuudennelle EK:lle asti, kunnes spinnattiin ja voitto meni siinä. Maalissa oltiin luokan kolmansia, mutta Mikkelissä kadoksissa ollut vauhti löytyi jälleen, Lindberg kertoi tyytyväisenä.
 
- Auto käydään vielä läpi ja pieni nuottitreeni koitetaan tehdä tällä viikolla.
 
SM3-luokan osallistujalista näyttää erittäin hyvältä, sillä viivalla nähdään tällä kertaa yhteensä 26 autokuntaa. Podium-sijoituksia tullaankin näkemään todella kova kamppailu tulevana viikonloppuna.

- Hyvillä mielin lähdetään kisaan ja koitetaan pitää sama vauhti yllä kuin Hankirallissa. Lähdetään tavoittelemaan jälleen kolmen sakkia. Viivalla on toki iso määrä SM3-luokan kuskeja, joten lujaa saa mennä, Lindberg ennakoi.
 
SM3-luokan pistetilanne kahden osakilpailun jälkeen:
1. Emil Lindholm 52
2. Jussi Lindberg 27
3. Jari Huttunen 25
4. Anssi Rytkönen 25
5. Miika Hokkanen 25

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 159 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 114 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 97 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Jari Liiten / Per Almkvist 64 pistettä S (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 61 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Mikkeli Ralli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Riihimäki Ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylän Kesäralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoo Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa