Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Mänty uskoo vauhtinsa riittävän SM-avauksessa Rovaniemellä

25.01.2018 / JiiVee Korpela

Rallin SM-kauden nyt viikonloppuna avaava Arctic Lapland Rally on kokeneelle rallikuljettajalle, kauhajokelaiselle Marko Männylle toinen tuntureiden kierto JTR Racingin SM1 -luokan nelivetoisella Skoda Fabia R5 -ralliautolla.

Vuosi sitten Mänty oli mukana rallin kärkitaistelussa viimeiselle erikoiskokeelle saakka. Lumityöt viimeisellä pätkällä pudottivat Männyn silloin jäännöspisteille. Nyt uuteen kauteen lähdettäessä Mänty aikoo olla siinä joukossa, joka viimeisen pikataipaleen jälkeen nousee palkintopallille.

- Uskon, että olen tällä kaudella paljon viime vuotta valmiimpi tasaisiin suorituksiin. Vielä viime vuonna sorruin ajoittain ajamaan nelikolla samaan tapaan mitä olin tottunut vuosikausia vetämään etuvetoisella Hondalla. Pääsin siitä tavasta eroon vasta loppukaudesta. Nyt tammikuulla testit ovat menneet puhtaasti, niin kuin nelivetoisella autolla kuuluu mennä, Mänty kirkastaa.

Arctic Lapland Rally eli tuttavallisemmin Tunturiralli on kerännyt viivalle viime kautta enemmän SM1 -luokan kalustoa. Vanhoista tutuista ja nopeista, tai uusista nuorista haastajista huolimatta Mänty luottaa mahdollisuuksiinsa Tunturirallin voittokamppailussa. 

- Tunturiralli on aina yllätyksiä täynnä, eikä etukäteen kannata tehdä liikoja suunnitelmia vauhdinjaosta. Hyvillä mielillä lähdemme vetämään ja katsotaan mihin se johtaa. Haluamme ehdottomasti olla siinä joukossa, joka ratkoo palkintopallin paikat, kuittaa tutun kartturin, nokialaisen Joni Mäkelän kanssa pistejahtiin lähtevä Mänty.

Viime kaudella Mänty sijoittui rallin SM-sarjan SM1 -luokassa neljänneksi, mutta Mäkelä oli ykköskuskiaan nopeampi pokkaamalla AKK:n Mestareiden illassa pari viikkoa sitten pronssimitalin karttureiden kastissa. Kuljettajana Mäkelä oli viikko sitten ylivoimainen vieden Historic-rallisarjan avauksessa luokkavoiton liki 2 minuutin marginaalilla.

Kuva: JiiVee Korpela

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa