Facebook Twitter Email Pinterest

Pietarinen kasvattamaan sarjajohtoaan Kouvolan SM-ralliin - ”Vain voitto kelpaa”

18.05.2018 / Eerik Pietarisen tiedotus

Rallin SM-sarja jatkuu kauden neljännellä osakilpailulla lauantaina 19.5. Kouvolassa, minne 24-vuotias tuusulalainen Eerik Pietarinen lähtee sangen tukevassa pistejohdossa. Eroa SM1-luokassa toisena olevaan Marko Mäntyyn on jo kolmen ajetun rallin jälkeen 36 pistettä.

Pietarinen pääsi soratuntumaan käsiksi Škoda Fabia R5 -ralliautollaan ralliviikon ennakkotesteissä. Meno oli nuorella miehellä kohdallaan. 

- Auto tuntui testeissä hyvältä ja sitä on nyt säädetty tietysti ensinnäkin sora-asetuksiin eli alusta on vähän jäykempi. Lisäksi kokeilimme muutamia juttuja, joten katsotaan, onko niistä Kouvolassa hyötyä, Pietarinen toteaa salamyhkäisesti.

Kouvolan reitti on muuttunut melkoisesti viime vuodesta ja Pietarinen odottaa sen olevan yksi selkeimmistä haastetekijöistä. 

- Tiethän siellä on oikein hienoja, mutta yhtään samaa pätkää ei ole viime vuoteen verrattuna, joten se lisää haastetta. Toisaalta on kiva päästä uusille teille.

SM-sarjan talvikautta dominoinut nuori tuusulalainen ei suostu tiputtamaan tavoitteitaan kesäkaudellekaan.

- Pistejohto on tukeva, mutta kaikki loputkin rallit pitää ajaa mahdollisimman hyvin. Pistetilanne on hyvä, mutta ei me vielä ainakaan varmistelemaan lähdetä, vaan kaasu pohjassa mennään. Vain voitto kelpaa, muut sijat eivät tyydytä, Pietarinen naulaa viikonlopun ohjenuoransa. 

Kouvolan SM-ralli alkaa lauantaina 19.5. ensimmäisellä erikoiskokeella kello 9.48 ja viimeinen erikoiskoe starttaa 17.17.

Eerik Pietarisen otteita voit seurata seuraavista kanavista:
Kotisivut: http://eerikpietarinen.com
Facebook: https://www.facebook.com/eerikpietarinenracing/
Instagram: https://www.instagram.com/pietarinenracing/
Twitter: https://twitter.com/pietarinenrt

Rallin SM-sarjaa voit seurata kattavasti eri palveluista:
Kotisivut: www.rallism.fi
Tulokset: http://www.rallism.fi/content/fi/3/20238/Livetulokset.html
GPS-seuranta: http://www.tulospalvelu.fi/gps/13R18/
Väliajat: http://gpspekka.kapsi.fi/rally/?id=13R18

Kuva: AKK/Santeri Rosenvall

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa