Heikki Leinonen pettyi, vaikka SM-pisteputki sai jatkoa - 'Ei vain kulkenut'
Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä Pohjanmaa Rallin merkeissä. SM3-luokassa kilpaileva Heikki Leinonen onnistui jatkamaan SM-sarjan tulokaskaudellaan pisteputkea, mutta ajoonsa ja lopputulokseen ei Kajaanin Urheiluautoilijoita edustava nuorukainen ollut tyytyväinen.
Perjantaina ajetun avauserikoiskokeen ikävä onnettomuus, joka vaati yhden katsojen hengen, muutti Pohjanmaa Rallin kaksipäiväisestä yhden päivän kilpailuksi. Lauantaina erikoiskokeita ajettiin yhteensä kuusi ja niistä ensimmäisellä Heikki Leinonen yhdessä kartanlukijansa Antti Haapalan kanssa oli SM3-luokassa 11. nopein.
Viidellä seuraavalla erikoiskokeella kaksikko "raivasi" tiensä luokassa kärkikymmenikköön, kertaalleen sijoitus oli kahdeksas ja neljä kertaa yhdeksäs. Maalissa sijoitus oli lopputuloksissa yhdeksäs ja eroa voittaja Henri Hokkalaan kertyi minuutin ja 16 sekunnin verran.
- En kyllä ole yhtään tyytyväinen, en millään tavalla. Maaliin päästiin tietysti ja onhan se aina parempi, kun saadaan vehkeet vietyä kohtuullisen suorina kotitalliin ja päästään vähemmällä työllä. Mutta tulos ja ajo olisivat voineet olla paljon parempaa. En tiedä miksi ei vain kulkenut, kaikkensa sitä kuitenkin yritti, mutta ei vaan riittänyt, Leinonen harmitteli kilpailun jälkeen.
Pohjanmaalaiset rallitiet olivat Leinoselle uusi tuttavuus, mutta toki puheita tylsistä teistä oli kantautunut myös Kainuun suuntaan vuosien varrella. Tämänvuotinen kilpailureitti kuitenkin kumosi nämä kuulopuheet.
- Oikein mieleinen ja mielenkiintoinen reitti, tiestö oli hienoa kaikinpuolin. Ne väitteet ei kyllä pidä paikkansa, että Pohjanmaa Rallissa ajettaisiin joka vuosi tylsillä teillä, Leinonen sanoi.
Leinonen kilpailee SM-sarjassa tänä vuonna ensimmäistä kauttaan ja viidestä ensimmäisestä osakilpailusta kaikista on tuloksena ollut maaliinpääsy, sekä sijoittuminen SM3-luokassa pisteille. Kauden tähän mennessä paras sijoitus on toistaiseksi tullut avausosakilpailusta Rovaniemeltä tammikuussa, missä Leinonen sijoittui seitsemänneksi.
- Kun aloitettiin kausi niin tiedossa oli, että sijoituksista ei välttämättä ajeta. Mutta hyvä tietysti olisi, että joskus saisi ajettua ihan kohtalaisia pätkäaikoja. Mennään tästä eteenpäin ja koitetaan jotain keksiä. En tiedä miten tämä tästä nyt etenee. Katsotaan mitä tässä välissä keksitään, Leinonen pohti edessä olevaa pitkää kesätaukoa SM-rallien osalta.
SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Sastamala-Huittinen seudulla elo-syyskuun vaihteessa.
Kuva: Jari Nurminen / RPF