Facebook Twitter Email Pinterest

Kiviniemen Neste-ralli hanke toteutuu

06.07.2018 / Vesa Rauhala

Kristian Kiviniemen hyvin ajettu neljäs tila SM Pohjanmaa rallissa avitti hänen Neste ralli hankettaan.

Kiviniemi ja kartanlukija Matti Kangas nähdään samalla Skoda Fabia R5-autolla Neste rallissa. Jo pelkkä osallistuminen on arvostettava teko yksityiskuljettajalta.

-Tämä on erittäin tärkeää, että pääsimme mukaan. Vielä on tekemistä, että saadaan kokonaisuutena sellainen paketti kasaan, että ollaan valmiita uran suurimpaan satsaukseen, Kiviniemi toteaa vajaa kuukausi ennen kilpailua.

Suomen MM-ralli ajetaan Keski-Suomessa heinäkuun 26.-29. päivinä. Torstaina kilpailu alkaa yhdellä, Jyväskylän keskustassa ajettavalla Harjun erikoiskokeella. Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina ajetaan loput 22. erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 317-kilometriä. Kiviniemi näkee, että onnistuminen Neste rallissa voisi poikia lisää ajamista tulevaisuudessa Skodan R5-autolla.

-Kuten Pohjanmaa rallissa nähtiin, on Skoda tämän hetken kilpailukykyisin auto. Pääsin melko hyvin sinuksi auton kanssa noinkin lyhyessä rallissa. Uuteen autoon siirtymisessä on aina omat vaikeutensa, mutta tässä tilanteessa on suuri apu kun autosta vastaa ammattilaistiimi ja kalusto on huippuluokkaa, Kiviniemi toteaa.

-Ennen kilpailua on ohjelmassa ainakin kaksi testipäivää, joiden aikana pääsen hiomaan oman ajon ja auton yhteistyötä paremmaksi. Luottavaisena lähdetään kilpailuun tekemään hyvää suoritusta ja yritetään saada hyvää näyttöä aikaan. Todella hieno on päästä kilpailemaan todella kovatasoisessa porukassa. Tässä vaiheessa on jo kiitettävä suuresti yhteistyökumppaneita ja kaikkia, jotka asiassa ovat mukana auttamassa ja tukemassa, Parkanon Urheiluautoilijoita edustava Kiviniemi sanailee.

Kuva: Vesa Rauhala

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa