Ralli SM -sarjan seuraaminen kaudella 2019
Suomalaista autourheilun huippusarjaa pääsee seuraamaan kaudella 2019 useista kanavista.
Kanavina toimivat Ylen tuottamat TV-lähetykset, sarjan nettisivusto, sosiaalisen median kanavat ja Ralli SM -applikaatio. Aikaisempina vuosina palvellut Ralliradio jää valikoimasta pois ja livelähetysten määrä kasvaa – sarjan sosiaalisen median kanavien kautta on mahdollisuus päästä rallitunnelmaan mukaan kisapaikkojen suorissa lähetyksissä haastatteluineen.
TV
Yle tulee näyttämään viime vuoden tapaan Ralli SM -kilpailuja televisiosta. Jokaisesta osakilpailuista tehdään puolen tunnin mittaiset ohjelmat, jotka näytetään aina kisoja seuraavina viikonloppuina. Lisäksi toteutetaan yksi kausikooste, joka julkaistaan syksyllä. Yle seuraa sarjaa osin myös Urheiluruudun kautta. Mahdolliset lisänäkyvyydet Ylellä tulee vahvistumaan myöhemmin.
Nettisivusto ja sosiaalinen media
Sarjan nettisivusto, www.rallism.fi, on sarjan kattavin tiedonlähde. Sarjan sivulta löytyy laajasti kilpailullista infoa, seurantalinkkejä (GPS, väliajat, tulokset), uusimmat uutiset, pistetilanteet sekä paljon muuta mielenkiintoista ja ajankohtaista tietoa.
Virallisina sarjan sosiaalisen median kanavina toimivat:
Facebook – @rallism
Instagram – @rallinsmsarja
Twitter – @RalliSM
YouTube – Ralli SM
Muistathan rallikuvissasi ja -tarinoissasi lisätä mukaan sarjan virallisen hashtagin #rallism. Näin pääset mukaan jakamaan yhteisiä vauhdikkaita ja hienoja hetkiä pitkin rallikautta. Virallista hashtagia käyttäneiden joukosta poimitaan kauden aikana parhaimpia, jotka tullaan palkitsemaan ralliaiheisilla palkinnoilla.
Ralli SM App
Sarjalla on olemassa oma Ralli SM -kännykkäsovellus, joka tarjoaa tietoa ja tunnelmia kaikille sarjasta kiinnostuneille, mutta on suunniteltu ennen kaikkea katsojan livekokemuksen syventäjäksi.
Ralli SM -sovellus on ladattavissa Google Play ja App Store -kaupoista.
Tarkemmat Appin tiedot ja latausohjeet täältä.
Kuljettajat ja tiimit
Ralli SM seuraa sarjassa mukana olevien kuljettajien viimeisimpiä kuulumisia sekä tiedotteiden, haastatteluiden että kuvatunnelmien välityksellä. Sarjaviestintä vastaanottaa sisältöä läpi kauden myös kuljettajilta ja tiimeiltä itseltään ja julkaisee niitä kanavissaan (ks. kohta yhteystiedot).
Yhteystiedot
Median yhteystiedot löytyvät täältä.
Sarjan avauskilpailu käydään Rovaniemellä 24.-26.1., Arctic Lapland Rallyn avatessa kauden 2019. Kauden seitsemän kilpailua sisältävään viralliseen kalenteriin pääset täältä.