Facebook Twitter Email Pinterest

EK4 ja 5: Salo ja Ruotsalainen ulkona – Lindholm kerää eroa

08.02.2020 / EK4 ja 5: Salo ja Ruotsalainen ulkona – Lindholm kerää eroa

Emil Lindholm on onnistunut venyttämään reilun 10 sekunnin kaulan toisena ajavaan Teemu Asunmaahan. Ruotsalainen ja Salo ajoivat ulos EK4:lla ja kilpailu jäi kesken. 

- Keli on nyt tosi liukasta, voi sattua mitä vaan, Asunmaa kertoo. 

Mikko Heikkilä tiputettiin neljänneksi kun Jarkko Nikara sai niskaotteen ja nousi kolmanneksi. 

- Kun katsoo hänen autoa, ei uskoisi että olisi taistelua. Nikara laskee miehekkäästi ja pääsi ohi. Tuntui kuitenkin, että äskeinen olisi ollut paras pätkä tähän saakka, mutta Jarkolla oli vielä parempi, Heikkilä naurahtaa. 

- Meillä on nyt ihan hyvä taistelu Mikon kanssa. Pitää käydä sanomassa, että rauhottaa vähän, ettei noin kokemattomalle vaan käy mitään. Tilanteen mukaan mennään. Pitää saada virheitä pois, Voisi vähän rauhottaa isolla tiellä, ettei lähde puhtaalta uralta leveäksi, Nikara kuittaa.

- 10 vuotta on tällä autolla ajettu, eli on nähnyt muutaman rallin. Takana voi olla jopa seitsemän kaatoa, en muista tarkkaan, isä muistaa paremmin kun on niitä oikonut, hän jatkaa. 

SM2-luokassa sekuntitaistelua – SM3-luokassa Koski-Lammi ykkösenä

SM2-luokassa Kinnunen ja Tahko käy sekuntitaistelua. Kinnunen on Tahkoa edellä vaivaiset 0,8 sekuntia. 

SM3-luokassa itsensä ykköspaikalle on nostanut Heikki Koski-Lammi, mutta Lauri Joona tulee vain 1,1 sekuntia perässä. 

- Nämä kaksi eriksoiskoetta meni hyvin suunnitelmien mukaan, ajettiin varmasti läpi ja alettiin pikkuhiljaa nostamaan vauhtia. Tottakai koitetaan vetää kovaa, Joona kommentoi huoltoon saapuessaan. 

Tilanne EK5 jälkeen:

Yleiskilpailu
1. Emil Lindholm 31:06,0
2. Teemu Asunmaa +11,7
3. Jarkko Nikara +27,4 

SM1
1. Emil Lindholm 31:06,0
2. Teemu Asunmaa +11,7
3. Jarkko Nikara +27,4

SM2
1. Jaro Kinnunen 33:18,1
2. Riku Tahko +0,8
3. Jussi Lindberg +18,5 

SM3
1. Heikki Koski-Lammi 34:04,5
2. Lauri Joona +1,1
3. Jani Luhtaniemi +44,7

SM4
1. Jere Pensas 37:32,2
2. Tommi Mäkinen +21,9
3. Miko Kiminki +25,9

Kaikki tulokset täällä >>

Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa