Mika Karppanen palaa rallipoluille – vanhat kujeet uusilla kuorilla!
Mika Karppasen ura rallin parissa tulee jatkumaan. KHMK –racing tiimi vahvistaa uuden ajokaluston hankinnan ja Karppanen tullaan näkemään jatkossa Citroenin DS3 R5 –ralliauton ohjaimissa. Karppasen kehityskaari luokasta toiseen saa näin ollen luonnollisen jatkumon,
- Kai tämä on sellainen harrastelijan evoluutio, joka lähti V1600 auton ratista päätyen R5 –luokiteltuun autoon, naurahtaa Karppanen.
Aivan tavanomaisesta evoluutiosta ei kuitenkaan voida puhua, sillä syksyllä 2019 Karppasen ralliura koki käänteen, jonka vaikutukset olivat päättää Siikalatvalta tulevan kuljettajan uran kertaheitolla. Karppasen ohjastama Citroen DS3 –auto koki täystuhon räjähdyksenomaisessa tulipalossa Katalonian MM –rallissa ja miehistön pelastautuminen oli sekunneista kiinni,
- Siinä oli onnea matkassa, emmekä esitelleet tapahtunutta julkisuuteen sillä vakavuudella kuin se oli. Sivuttiin lievänä työtapaturmana ja vasta jatkoa mietittäessä pilkahti ajatus, onko miehestä enää ajamaan. Se ei ollutkaan niin selkeää, kuin alkuun olin ajatellut, tilittää Karppanen tuntemuksistaan Katalonian tapahtumien jälkeen.
Takaiskusta huolimatta ajatus ajohommista eli sitkeästi miehen pääkopassa. Eikä sekään tilannetta helpottanut, että mies kävi ajamassa nelivetoisella kilpa-autolla 0- auto keikan. Karppanen toteaakin, miten tämä oli merkittävä käänne ajouran kannalta, sillä ajaminen toimi myös mittarina mielelle. Oli kova tarve katsoa saako ”peikon karistettua harteilta” vai onko parempi jättää ajohommat muille,
- Kokemus nelikon ratissa oli sen verran hurmoksellinen, ettei siinä juuri jäänyt pohdittavaa, vaan valaistuminen oli tosiasia.
Tarina sai näin ollen uuden luvun, kun tiimi kotiutti viimeisimmällä päivityspaketilla olevan Citroenin R5 -auton Karppasen käyttöön. Seuraavaksi vuorossa on auton saloihin tutustumista testien merkeissä ja mies lupailee, että myös jokunen kisa mahdutetaan kalenteriin,
- Harmillisesti säät ovat sotkeneet suunnitelmia urakalle ja olemme jääneet testikilometreissä jälkeen. Siitä huolimatta vahva unelma elää MM –rallin toisinnosta, ehkä Espanjassa tai kotimaassa. Toki sitä ennen ajellaan kyllä kotimaisia kisoja muodossa tai toisessa. Katsotaan nyt kuinka asiat sujuvat ja miten auto alkaa taittumaan mutkiin, päättää Karppanen.
Kuva: KHMK-Racing