Facebook Twitter Email Pinterest

Lauri Joona valmiina seuraavaan SM-ralliin - ”Tärkeintä on saada varmoja pisteitä”

01.09.2020 / Anu Haapalainen / Lauri Joonan tiedotus

Ralli SM -sarja jatkuu pitkän tauon jälkeen lauantaina Kouvolan seudulla ajettavalla SM O.K. Auto-rallilla. Lauri Joonan tavoitteena on saada kisasta mahdollisimman suuri SM-pistepotti.

189 päivää on yli puoli vuotta. Sen verran on aikaa siitä, kun sastamalalainen rallikuljettaja Lauri Joona on ennen tulevan viikonlopun SM-osakilpailua ajanut rallin SM-pisteistä. Koronatilanteen vuoksi kesäkuulta syyskuun alkuun siirtynyt kauden neljäs osakilpailu, SM O.K. Auto-ralli, käynnistää vihdoin Ralli SM -sarjan kesäkauden.

- Kouvolassa ajettiin kesäkisa edellisen kerran pari vuotta sitten. Oli kovavauhtiset tiet silloin, ja odotan, että sama on nyt, vaikka mennään vähän pohjoisempaan. Se sopii kyllä sekä autolle että miehistölle. Keskinopeudet tulee varmasti olemaan kovat, ja kaasu pohjassa saa mennä, kertoo Joona tulevan viikonlopun reitistä.

Aivan ilman rallia 23-vuotias Lauri Joona ei SM-kisojen välillä kuitenkaan ole ollut. Testikilometrejä on kertynyt niin omalla etuvetoisella Fordilla kuin nelivetoisella Skodallakin. Testimielessä ja ajotuntuman ylläpitämiseksi on ajettu myös kaksi kilpailua: heinäkuun alussa Viru Ralli Ari Koposen kartturoimana ja viime viikonloppuna Kaloppi-ralli Markus Määttäsen lukiessa nuotteja. Määttäsen kanssa Joona osallistuu myös SM-sarjaan.

- Testikisat sujuivat tulosten puolesta hyvin. Kaloppi-rallissa oli hieman tekniikkamurheita, mutta auto on varmasti tikissä Kouvolan lähtöviivalla, Joona lupaa.

Talvikaudella kaksi luokkavoittoa ja yhden kakkossijan ajanut Lauri Joona lähtee Kouvolaan SM3-luokan kärkipaikalta. Teoriassa Ford Motorcraft Rally Teamissa ajavalla Joonalla olisi mahdollisuus kirkastaa viime kauden hopeamitali kultaiseksi jo tässä kauden toiseksi viimeisessä kisassa, mutta sitä ei ole asetettu tärkeimmäksi tavoitteeksi.

- Kouvolan kisassa on tavoitteena ajaa maaliin ja sijoittua kolmen nippuun. Siihen ollaan tyytyväisiä. Totta kai voittoa tavoitellaan, mutta jos se vaatii sitä viimeistä puristusta, ei sitä lähdetä riskillä hakemaan. Nyt on tärkeintä saada varmoja pisteitä ja hyvä lähtökohdat kauden päätökseen, kertoo Joona.

SM O.K. Auto-ralli käynnistyy lauantaina 5. syyskuuta Kouvolasta klo 10. Päivän aikana Kouvolan seudulla ajetaan seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 106,36 km. Maaliin ensimmäiset kilpailijat saapuvat noin klo 17:30.

Kilpailun kotisivut: https://www.okautoralli.fi/

Ilmoittautuneiden lista: https://bit.ly/2QFrwnl

Tulosseuranta: http://www.rallism.fi/content/fi/3/20238/Livetulokset.html
SM-pisteet: https://bit.ly/32KPFOY 

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa