Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Markkasen SM Mad Croc Länsirannikon ralli päättyi volttisarjaan

30.05.2021 / Saku Jokisalo

Perjantaina ja lauantaina kurvailtu SM Mad Croc Länsirannikon ralli päättyi SM1-luokassa ajavien Kalle Markkasen ja Kristian Temosen osalta lyhyeen, sillä miesten Skoda R5 päätyi perjantain toisella erikoiskokeella peltoon volttien siivittämänä.

Perjantaina ajettiin kolme asfalttierikoiskoetta, joista ensimmäiselle Kalle ja Kristian ajoivat hyvän ajan ollen luokkansa viidensiä vain muutaman sekunnin luokan kärkeä perässä. Toinen erikoiskoe Ohensaari koitui miesten rallille kohtalokkaasti.
 
- Ekalle pätkälle tuli hyvä aika eikä oltu kuin 0,5s Teemu Asunmaata perässä. Toisen erikoiskokeen alkupäässä pitkä vasen meni vain leveäksi ja sitten meistä tuli Kristianin kanssa matkustajia, kun pelto kutsui. Aika karusellihan se oli, pohtii Kalle Markkanen.
 
Auto vaurioitui sen verran pahasti, että lauantaille ei miehillä ollut mitään asiaa ja nyt tallissa keskitytään auton korjaamiseen ennen seuraavaa koitosta Pohjanmaalla kesäkuussa.
 
- Näitä uloajoja sattuu, mutta tästä opitaan ja tullaan vahvempina takaisin. TGS Worldwiden koko henkilökunnalle myös iso kiitos kaikesta avusta ennen kisaa ja myös ulosajon jälkeen. Todella ammattimaista toimintaa, päättää Kalle Markkanen.
 
SM Mad Croc Länsirannikon rallin voittoon kurvaili Mikko Heikkilä ennen Teemu Asunmaata ja Emil Lindholmia. Rallin SM-sarja jatkuu 18.-19.6. ajettavalla SM Pohjanmaa rallilla.
 
Kuva: Jenni Kuisma

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa