Facebook Twitter Email Pinterest

Heikki Koski-Lammi Pohjanmaa ralliin uuden haasteen edessä

16.06.2021 / Koski-Lammi Motorsport -tiedotus

Heikki Koski-Lammi valmistautuu odottavaisena kauden ensimmäiseen Rallin SM-sarjan osakilpailuunsa Pohjanmaa ralliin. Tiedossa on jalasjärveläispilotin kotikisa ja alla on tällä kertaa uutta kalustoa.

Koski-Lammin oli tarkoitus pitää yllä ajotuntumaa F-rallisarjassa Ford Escortin kanssa ennen Pohjanmaa rallia, mutta teknisten ongelmien vuoksi kilometrit ovat jääneet vähiin. Alleen Pohjanmaa ralliin hän saa Ford Fiesta Rally4 -auton. Kartanlukijaksi vierelle istuu Lauri Joonankin kyydistä tuttu ylöjärveläinen Markus Määttänen.

Koski-Lammilla on varsin erilaiset lähtökohdat muihin luokan kuljettajiin verrattuna, kun ajokilometrejä ei ole juuri lainkaan. Koski-Lammin Pohjanmaa rallien historia on keskeytyksien täyteinen, joten maaliin pääsy on 24-vuotiaan raskaankalustonasentajan tavoitteena.

- Alkuvuosi on kerätty budjettia tähän projektiin ja siitä suuri kiitos yhteistyökumppaneille, että tämmöinen paketti on saatu kasaan. Ensimmäistä kertaa ollaan kaluston puolesta samalla viivalla muiden luokkalaisten kanssa. Tavoitteena on maaliin pääsy, kun kaikki kisat tänä vuonna ovat jääneet kesken. Vaikea sanoa, mihin vauhtiin päästään, kun ajotaukoa etuvetoisesta on takana paljon ja Citroeniin verrattuna Fiesta eroaa joka osa-alueeltaan. Ajotyyli täytyy muuttaa Fiestalle täysin toisenlaiseksi. Koitetaan kuitenkin  päästä jonkinlaiseen vauhtiin, kertoo Heikki Koski-Lammi tunnelmistaan kisaviikolla ja kiittelee kaikkia tämän mahdollistaneita.

Kuva: Koski-Lammi Motorsport

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa