Facebook Twitter Email Pinterest

KMS Racingin kuljettajilta positiiviset debyytit Tunturin avauspäivänä

13.01.2023 / KMS Racing -tiedotus

KMS Racingin Ford Fiestat ajoivat ehjän päivän Ralli SM -sarjan avauspäivänä. SM2-luokassa nelivetodebyyttinsä tehnyt Jani Luhtaniemi on luokassa kolmantena, ja SM3-luokassa lumella debytoinut Daniel Poláśek ja ensimmäistä kertaa Rally4-autolla kilpaillut Joonas Ojala ajoivat tasaisen varman päivän.

KMS Racingin kuljettajien Arctic Lapland Rallyn avauspäivä oli positiivinen. Tiimin kolme autokuntaa ajoivat pieniä poikkeuksia lukuunottamatta ehjän päivän.

SM2-luokassa nelivedolla debytoiva Jani Luhtaniemi on avauspäivän jälkeen luokkansa kolmantena. Uudesta autosta sekä kahden vuoden tauosta nuotista ajamisessa huolimatta Luhtaniemen vauhti oli vakuuttavaa, ja 26-vuotias kuljettaja tähtää vauhdin nostamiseen toiseen ajopäivään lähdettäessä.

-Päivä meni hyvin Kaihuavaaraa lukuun ottamatta. Peruuteltiin siellä ja hävittiin paljon aikaa, mutta muuten hyvä päivä. Huomenna lähdetään syöttämään vähän enemmän. Tiedossa on hyviä teitä, niin katsotaan miten lähtee luonnistumaan, Luhtaniemi kertasi avauspäivän päätteeksi.

SM3-luokassa KMS Racingin nuoret lupaukset ajoivat ehjän päivän. Urallaan ensimmäistä kertaa lumella ajava 23-vuotias tsekkiläisnuorukainen Daniel Poláśek suoritti päivän erikoiskokeet varmalla ajolla ollen yötauolle tultaessa luokan kuudentena.

-Meillä oli huikea päivä. Opimme paljon uusia asioita, ja koimme aivan uudenlaisia pikataipaleita. Olemme tyytyväisiä päästessämme maaliin tänään, ja huomenna tavoitteenamme on niinikään ehjä suoritus sekä parantaa erityisesti nopeissa mutkissa, Poláśek hymyili perjantain erikoiskokeiden jälkeen.

Rally4-kalustolla ensimmäisen kilpailunsa ajava 16-vuotias Joonas Ojala ajoi niin ikään ilman suurempia tilanteita päivän läpi ollen yleiskilpailussa iltahuoltoon saapuessaan seitsemäntenä.

-Päivä starttasi hyvin, ekalla pätkällä saatiin puhdas ja hyvä suoritus. Parille pätkälle tuli pienet ajovirheet, jotka kuitenkin veivät aika paljon aikaa, Ojala kertoi iltahuollossa.

Arctic Lapland Rally jatkuu lauantaina 14.1. kuudella erikoiskokeella ja 140,18 erikoiskoekilometrillä.

Arctic Lapland Rallyn SM2-luokan tulokset 5/11 ajetun erikoiskokeen jälkeen:

1.

Benjamin Korhola

48:12,4

 

Ford Fiesta Rally3

FIN

2.

Henri Hokkala

48:35,1

+22,7

Ford Fiesta Rally3

FIN

3.

Jani Luhtaniemi

48:48,5

+36,1

Ford Fiesta Rally3

FIN

4.

Ville Ruokanen

48:49,3

+36,9

Ford Fiesta Rally3

FIN

5.

Toni Herranen

50:16,5

+2:04,1

Ford Fiesta Rally3

FIN

 

Arctic Lapland Rallyn SM3-luokan tulokset 5/11 ajetun erikoiskokeen jälkeen:

1.

Tuomas Välilä

51:48,6

 

Ford Fiesta Rally4

FIN

2.

Justus Räikkönen

52:29,1

+40,5

Peugeot 208 Rally4

FIN

3.

Jooa Iivari

52:43,0

+54,4

Ford Fiesta Rally4

FIN

4.

Nao Otake

53:09,3

+1:20,7

Renault Clio Rally4

JPN

5.

Mille Johansson

54:06,1

+2:17,5

Ford Fiesta Rally4

SWE

6.

Daniel Poláśek

55:06,7

+3:18,1

Ford Fiesta Rally4

CZE

7.

Joonas Ojala

55:59,4

+4:10,8

Ford Fiesta Rally4

FIN

 

Erikoiskoetulokset SM2:

EK1 – Jyrhämäjärvi – 28,99 km

1.

Henri Hokkala

13:23,7

 

Ford Fiesta Rally3

FIN

2.

Benjamin Korhola

13:30,3

+6,6

Ford Fiesta Rally3

FIN

3.

Ville Ruokanen

13:33,3

+9,6

Ford Fiesta Rally3

FIN

4.

Jani Luhtaniemi

13:34,5

+10,8

Ford Fiesta Rally3

FIN

5.

Toni Herranen

13:42,8

+19,1

Ford Fiesta Rally3

FIN

 

EK2 – Mäntyvaara 1 – 3,50 km

1.

Henri Hokkala

2:47,6

 

Ford Fiesta Rally3

FIN

2.

Ville Ruokanen

2:48,1

+0,5

Ford Fiesta Rally3

FIN

3.

Benjamin Korhola

2:48,5

+0,9

Ford Fiesta Rally3

FIN

4.

Jani Luhtaniemi

2:53,0

+5,4

Ford Fiesta Rally3

FIN

5.

Toni Herranen

2:55,3

+7,7

Ford Fiesta Rally3

FIN

 

EK3 – Kaihuavaara – 28,20 km

1.

Benjamin Korhola

15:35,4

 

Ford Fiesta Rally3

FIN

2.

Ville Ruokanen

15:45,0

+9,6

Ford Fiesta Rally3

FIN

3.

Jani Luhtaniemi

15:52,8

+17,4

Ford Fiesta Rally3

FIN

4.

Henri Hokkala

15:56,4

+21,0

Ford Fiesta Rally3

FIN

5.

Eamonn Kelly

16:41,3

+1:05,9

Ford Fiesta Rally3

IRE

 

EK4 – Kivalo-Siikakämä – 27,13 km

1.

Henri Hokkalaa

13:26,6

 

Ford Fiesta Rally3

FIN

2.

Benjamin Korhola

13:29,8

+3,2

Ford Fiesta Rally3

FIN

3.

Jani Luhtaniemi

13:37,4

+10,8

Ford Fiesta Rally3

FIN

4.

Toni Herranen

13:48,2

+21,6

Ford Fiesta Rally3

FIN

5.

Ville Ruokanen

13:49,9

+23,3

Ford Fiesta Rally3

FIN

 

EK5 – Mäntyvaara 2 – 3,50 km

1.

Benjamin Korhola

2:48,4

 

Ford Fiesta Rally3

FIN

2.

Henri Hokkala

2:50,8

+2,4

Ford Fiesta Rally3

FIN

3.

Jani Luhtaniemi

2:50,8

+2,4

Ford Fiesta Rally3

FIN

4.

Toni Herranen

2:51,6

+3,2

Ford Fiesta Rally3

FIN

5.

Ville Ruokanen

2:53,0

+4,6

Ford Fiesta Rally3

FIN

 

Erikoiskoetulokset SM3:

EK1 – Jyrhämäjärvi – 28,99 km

1.

Tuomas Välilä

14:02,4

 

Ford Fiesta Rally4

FIN

2.

Jooa Iivari

14:15,9

+13,5

Ford Fiesta Rally4

FIN

3.

Yuki Yamamoto

14:15,9

+13,5

Renault Clio Rally4

JPN

4.

Niko Patajoki

14:22,7

+20,3

Ford Fiesta Rally4

FIN

5.

Justus Räikkönen

14:32,2

+29,8

Peugeot 208 Rally4

FIN

6.

Joonas Ojala

14:33,3

+30,9

Ford Fiesta Rally4

FIN

9.

Daniel Poláśek

14:51,1

+48,7

Ford Fiesta Rally4

CZE

 

EK2 – Mäntyvaara 1 – 3,50 km

1.

Jooa Iivari

3:09,9

 

Ford Fiesta Rally4

FIN

2.

Tuomas Välilä

3:10,6

+0,7

Ford Fiesta Rally4

FIN

3.

Justus Räikkönen

3:13,4

+3,5

Peugeot 208 Rally4

FIN

4.

Niko Patajoki

3:14,0

+4,1

Ford Fiesta Rally4

FIN

5.

Leevi Lassila

3:17,8

+7,9

Ford Fiesta Rally4

FIN

10.

Daniel Poláśek

3:20,2

+10,3

Ford Fiesta Rally4

CZE

11.

Joonas Ojala

3:28,1

+18,2

Ford Fiesta Rally4

FIN

 

EK3 – Kaihuavaara – 28,20 km

1.

Tuomas Välilä

16:47,6

 

Ford Fiesta Rally4

FIN

2.

Justus Räikkönen

17:02,8

+15,2

Peugeot 208 Rally4

FIN

3.

Nao Otake

17:09,2

+21,6

Renault Clio Rally4

JPN

4.

Jooa Iivari

17:23,2

+35,6

Ford Fiesta Rally4

FIN

5.

Mille Johansson

17:47,4

+59,8

Ford Fiesta Rally4

SWE

6.

Daniel Poláśek

18:10,3

+1:22,7

Ford Fiesta Rally4

CZE

7.

Joonas Ojala

18:13,5

+1:25,9

Ford Fiesta Rally4

FIN

 

EK4 – Kivalo-Siikakämä – 27,13 km

1.

Tuomas Välilä

14:26,9

 

Ford Fiesta Rally4

FIN

2.

Justus Räikkönen

14:29,8

+2,9

Peugeot 208 Rally4

FIN

3.

Nao Otake

14:38,3

+11,4

Renault Clio Rally4

JPN

4.

Jooa Iivari

14:43,9

+17,0

Ford Fiesta Rally4

FIN

5.

Niko Patajoki

15:00,7

+33,8

Ford Fiesta Rally4

FIN

7.

Daniel Poláśek

15:23,8

+56,9

Ford Fiesta Rally4

CZE

8.

Joonas Ojala

16:21,0

+1:54,1

Ford Fiesta Rally4

FIN

 

EK5 – Mäntyvaara 2 – 3,50 km

1.

Jooa Iivari

3:10,1

 

Ford Fiesta Rally4

FIN

2.

Justus Räikkönen

3:10,9

+0,8

Peugeot 208 Rally4

FIN

3.

Mille Johansson

3:11,1

+1,0

Ford Fiesta Rally4

SWE

4.

Niko Patajoki

3:13,6

+3,5

Ford Fiesta Rally4

FIN

5.

Nao Otake

3:18,8

+8,7

Renault Clio Rally4

JPN

7.

Daniel Poláśek

3:21,3

+11,2

Ford Fiesta Rally4

CZE

8.

Joonas Ojala

3:23,5

+13,4

Ford Fiesta Rally4

FIN

 

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 113 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 93 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 65 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa