Rallin Suomen Juniorimestaruussarja starttaa lauantaina Kuopiosta
Rallin Suomen Juniorimestaruussarja (RSJM) käynnistyy tulevana viikonloppuna Kuopion ympäristössä. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio ajetaan lauantaina 4. helmikuuta yksipäiväisenä, kilpailun kahdeksan erikoiskoetta tarjoavat kilpailijoille 94 kilometriä sekuntien ja kymmenyksien ratkomiseen.
RSJM ajetaan viiden osakilpailun sarjana, joista neljä parasta tulosta lasketaan tuloksiin. Viime vuoteen verrattuna pisteitä kerätään siis yhdessä kilpailussa vähemmän, jolloin myös kilpailijoiden kulut kevenevät sarjan ajamista ajatellen.
RSJM-luokissa 1-4 kilpailevat juniorit eri kuutiotilavuusluokkien ja viritysasteiden mukaan jaotelluissa luokissa. Junioreissa ikä ei ratkaise, vaan juniori tarkoittaa kokemusta, eli kilpailusta kertyviä nousupisteitä ei ole vielä yleiseen luokkaan oikeuttavaa määrää kerrytettynä.
Viidentenä luokkana on Nuorten SM, jossa kuljettajat voivat kilpailla siitä vuodesta alkaen kun täyttävät 15 vuotta aina sen vuoden loppuun kun täyttävät 18 vuotta. Nuorten ajokit ovat V1600-luokan ajokkeja, eli kaikkein lähimpänä tavallisia pienehköjä tuotantoautoja.
Nuorten SM on viime vuosina hyvällä prosentilla tuottanut nuoria rattitaitureita ylempiin luokkiin SM-sarjan kautta aina MM-sarjaan asti. Kuopiossa nuoria starttaa matkaan 12 kilpailijaparia, osalla on jo kilpailukokemusta kohtuullinen määrä, osalla vähemmän. Sarjasta aiemmin tuttuja ovat esimerkiksi Esko Kytömäki (MhMK), Viljami Salminen (SaloUA), heidän lisäkseen viime vuonna takavetoisella BMW:llä vauhtiaan väläytellyt Niklas Mäenpää (AAU) on vaihtanut etuvetokalustoon, Joakim Goman (LakUA) tiedetään nopeaksi kuljettajaksi, sekä Joonatan Ylilammi (KarUA/MK) ovat ennakkokaavailuissa ainakin tyrkyllä kärkitaistoihin. Crosskartissa menestystä laajasti kerännyt 15-vuotias Ylilammi esimerkiksi saavutti uransa ensimmäisessä rallissa Arctic Lapland Rallyssa epävirallisen yleiskilpailun voiton nuotittomissa luokissa.
Junioreiden SM-pisteistä Kuopiossa kamppailee kaikkiaan 18 autokuntaa. Vakioautoihin pohjautuvassa RSJM1-luokassa kilpailu näyttää kovenevan entisestään ja mukana on 11 autokuntaa. Viime kauden sarjan hopeamitalisti Ville Aromaa (TUA ) on mukana ja saa kovia kirittäjiä. Mukana on kova joukko kuljettajia jotka kykenevät ajamaan TOP3-sijoituksista, mainittakoon esimerkkeinä vaikkapa Ismo Martiskainen (JoeUA), Akseli Kareinen (K-KUA), Jonny Söderström (RUFAK) sekä hallitseva Trophy-luokan mestari Jesse Eteläniemi (AL/AKU-Jkl).
RSJM2-luokka on kärsinyt osanottajapulasta aiemminkin, eikä viivalla ole nyt yhtään autokuntaa. RSJM3-luokassa viime vuodelta tutut Tuukka-Matias Kivioja (Jurvan UA) ja Tino Nikkanen (SaloUA) saavat Fiestoilleen takavetohaastajia kun mukaan ovat lähdössä Arto Häkli (PukMU) sekä Juha Immonen (JoeUA) Toyotoillaan.
Viime vuonna hyvin osallistujia kerännyt RSJM4-luokka kutistui Kuopion kisaan harmillisesti kolmeen autokuntaan.
Palkinnot sarjassa ovat hyvät, mutta ensin pitää menestyä.
Rallin Suomen Juniorimestaruus- sekä Nuorten SM-sarjojen voittavat 1-ohjaajat ovat oikeutettuja ilmaisiin osallistumismaksuihin kauden 2024 Ralli SM osakilpailuihin valitsemassaan luokassa. Lisäksi kultamitalistit saavat ilmaisen ilmoittautumisen Ralli SM-sarjaan kaudelle 2024.
Tämän lisäksi Nuorten SM osallistuu Secto Rally Finland Power Stage -pisteiden keräämiseen. Määritetyltä erikoiskokeelta viisi nopeinta kerryttää pisteitä. Suomen MM-ralliin mennessä eniten pisteitä keränneillä on mahdollisuus saada näkyvyyttä MM-rallin yhteydessä, niin sen huoltoalueella kuin myöskin Harjun kaupunkierikoiskokeella Jyväskylässä elokuun alussa. Oma esittelypiste Paviljongin huoltoalueella on ainutlaatuinen tilaisuus esitellä oman tiimin toimintaa MM-rallin yleisölle. Kauden päätteeksi menestyneitä palkitaan erikseen AKK:n palkintogaalassa.
IsoValkeinen SM-Rallissa ajetaan tulevana lauantaina 4.2. yhteensä kahdeksan erikoiskoetta, joille mittaa kertyy vajaat 95 kilometriä. Kilpailua voi seurata jälleen Moottoriurheilu TV:n YouTube-livelähetyksen välityksellä. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi.
Ralli SM -osakilpailujen koostelähetykset esitetään tulevalla kaudella jo kisaviikonlopun sunnuntaina Yle TV2:lla ja Yle Areenassa. IsoValkeinen SM-Rallin parhaat palat ovat vuorossa sunnuntaina 5.2. klo 19:35.
IsoValkeinen SM-Ralliin ilmoittautuneet »
Sarjasäännöt kaudella 2023 »
IsoValkeinen SM-Ralli -info, reitti & aikataulu
IsoValkeinen SM-Rallissa ajetaan lauantaina 4.2. kaikkiaan kahdeksan erikoiskoetta ja yhteensä 94,47 erikoiskoekilometriä pitkin Kuopion ja Koillis-Savon maisemia. Rallin kilpailukeskus ja huoltoparkki sijaitsevat Kuopion Hotelli Iso Valkeisessa. Kilpailijat lähetetään liikkeelle Iso Valkeiselta lauantaina klo 7:30, maalijuhlallisuuksia vietetään Kuopion torilla klo 17:30 alkaen.
Kilpailun aikataulu
Lauantai 4.2.
07:30 LÄHTÖ Hotelli Iso Valkeinen
09:15 EK1 Ranta-Kosula / 14,16 km (sulkuaika 07:00-14:00)
09:42 EK2 Mustinlahti / 14,45 km (07:30-15:00)
10:50 EK3 Tuusjärvi / 12,06 km (09:00-16:00)
11:15 EK4 Riistakoski / 12,00 km (09:00-17:00)
12:13 HUOLTO Hotelli Iso Valkeinen
14:00 EK5 Sotkanniemi / 7,10 km (12:00-19:00)
15:30 EK6 Talluskylä / 12,49 km (13:30-20:30)
15:57 EK7 Venäjänsaari / 6,77 km (13:30-20:30)
16:17 EK8 Hirvilahti / 14,90 km (14:00-21:30)
17:32 MAALI Kuopion tori
Livelähetykset Moottoriurheilu TV:ssä: Lauantai »
Kilpailun liput saat kätevästi ennakkoon Corego shopista »
Secto Rally Finland Power Stage
Nuorten SM -luokan osakilpailuissa ajetaan kaudella 2023 Secto Rally Finland Power Stage -erikoiskoe, josta luokan kilpailijat keräävät pisteitä. IsoValkeinen SM-Rallissa Power Stagena toimii rallin viides erikoiskoe, Pihlainen (7,10 km)
Kaikki Power Stage pisteet »
Lue lisää Secto Rally Finland Power Stagesta »
Kuva: Marko Kyöstilä / AKK