Facebook Twitter Email Pinterest

Kytömäki Nuorten SM:n valtaistuimella kohti kesäkautta

06.03.2023 / Ralli SM / Viestintä

Nuorten SM:n kärjessä kahden osakilpailun jälkeen pyyhältää tuplavoittajana kaksikko Esko Kytömäki (MhMK) - Niilo Ahonen (Päij-HUA). Viime vuonna hetkittäin jo hyvää vauhtia sarjassa väläyteltiin ja loppusijoitus sarjassa oli seitsemäs. Kun luokan viiden kärki siirtyi tälle kaudelle jo nuottikisoihin oli oletettavissa että 16-vuotias Kytömäki on tämän vuoden Nuorten SM:ssä yksi kärkinimistä.

Odotuksiin vastattiin hyvin, vaikka pieniä virheitä ja lipsahtamisia on kahteen ensimmäiseen kilpailuun mahtunutkin, ovat virheet olleet pienempiä kuin kilpakumppaneilla. Sen myötä voitto on tullut kahdesti jopa varsin selkeillä eroilla lopulta, kun kilpakumppanit ovat kilpailujen loppupuolella seikkailleet hieman ajouran ulkopuolellakin.
 
SM Jyväskylän Talvirallissa lauantaina peräti kolme eri kuljettajaa Kytömäen lisäksi vieraili kilpailun johtopaikalla. Ensin johdon nappasi Viljami Salminen (SaloUA) ja seuraavalla Joakim Goman (LakUA). Kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen Kytömäki oli kolmantena, 8,8 sekuntia johdossa viilettänyttä Gomania perässä.
 
- Ihan hyvin ne pari ekaa tuntui tulevan, mutta ykkösellä pikku virhe ja spinni risteyksessä. Siinä meni ehkä viitisen sekuntia. Komiaa tietä on, kertoili Kytömäki ensimmäisessä huollossa.
 
Pian tilanne koheni pykälällä, kun Salminen hylättiin kilpailusta alla olevien renkaiden ja rengaskoodilomakkeen tietojen eroavaisuuden vuoksi.
 
Tauon jälkeen Kytömäki napautti pohjat ja siirtyi kärkeen, mutta jo seuraavalla saatiin uusi nimi pohja-aikatilastoihin, Onni Järvinen (AUK-J-äijät). Kytömäki taasen jäi samaisella erikoiskokeella pohjista yli 20 sekuntia. Tässä vaiheessa kilpailun johtoon siirtyi Joonatan Ylilammi (KarUA/MK) 7,1 sekunnin erolla Kytömäkeen. Jälleen siirryttiin autoja ja miehistöjä huoltamaan.
 
- Lähti vitospätkällä kivasti tie alta, onneksi siinä oli ammattinostajia paikalla niin päästiin pian takaisin ajouralle hetkellisestä hankeen juuttumisesta. Nyt vain samaa tahtia loppupäivä ja toivotaan että vauhti piisaa. Paikoin on aikamoisia rytkyjä, kertoili Kytömäki ennen lähtöään kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle.
 
Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Kytömäki lennätti Ford Fiestansa jälleen pohja-aikaan, nyt oli Ylilammin vuoro pudota kyydistä, eroa Kytömäen pohja-aikaan tuli 26,5 sekuntia ja johtopaikka vaihtui Kytömäelle 19,4 sekunnin turvin.
 
Viimeistä erikoiskoetta ei tarvitsisi enää ajaa aivan hampaat irvessä, mutta virheettömästi pitäisi kuitenkin onnistua suorittamaan. Viimeisellä erikoiskokeella pohjat ajoi jälleen Onni Järvinen ja se nostikin hänet neljänneltä sijalta kisan kakkoseksi.
 
Kolmospaikalta Goman suoritti omia kuvioitaan ja putosi neljänneksi. Kytömäen autokunnassa tultiin vielä mallikkaasti toiseksi nopeimpaan aikaan. Viimeistä siirtymää ajellessa saatettiin jo hieman huokaista helpotuksesta ja iloita toista peräkkäistä voittoa.
 
- Ihan mahtavat fiilikset kyllä on, eihän kausi olisi voinut yhtään paremmin alkaakaan. Kova taistelu kärkipaikasta tänäänkin ja täysi yritys päällä koko päivän. Se palkittiin ja nyt sitten täydellisistä asetelmista kohti kesäkautta, tuumailee Kytömäki.
 
Nuorten SM-pisteistä kamppaillaan seuraavaksi toukokuussa SM Pohjanmaa Rallissa
 
Kytömäen tapahtumakoostetta Jyväskylän kilpailusta voit katsella täältä: https://youtu.be/cVDYwIwSPtU

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa