Toni Herranen hakee menestystä Joensuun Itärallista
SM2-luokassa kilpaileva 19-vuotias Toni Herranen starttaa kartanlukijansa Sebastian Virtasen kanssa intoa täynnä viikonloppuna ajettavaan Ralli SM -sarjan viidenteen osakilpailuun Joensuussa.
Kaksikolle kyseessä on vasta kauden kolmas kilpailu SM-sarjassa, sillä Herrasen pääpaino on tällä kaudella MM-sarjan WRC3-luokassa. Edellisestä, talvikaudella ajetusta Jyväskylän SM-rallista irtosi tekniikkaongelmien jälkeen luokan kolmas sija. Joensuussa tavoitteet on asetettu voittotaisteluun.
- Varmasti kovaa saa mennä, mutta uskon, että vauhti riittää taistelemaan kärkisijoista kunhan vaan kaikki pelaa. Nyt saa jo vähän tuntumaa vauhdikkaammasta sorapinnasta ajetellen kesän MM-ralleja, mutta totta kai silti voitto on mielessä, eikä lähdetä pelkästään tuntumaa hakemaan, Herranen sanoo.
Jyväskyläläisnuorukaisen edellinen kilpailu oli kuukausi takaperin erittäin haastavilla teillä ajettu Portugalin MM-ralli. Nyt edessä on täysin toisenlaiset olosuhteet. Joensuun Itäralli tunnetaan vauhdikkaista vuoristoratamaisista erikoiskokeistaan.
- Nyt ei ainakaan tarvitse väistellä niin paljon kiviä kuin Portugalissa. Voi ihan oikeasti keskittyä ajamiseen. Tykkään kyllä enemmän tuollaisesta kovavauhtisesta tiestä, ei ole varmaan mitään kinttupolkua luvassa. Viimeksi vuonna 2020 kun ajettiin Joensuun seudulla talvikisa, niin tykkäsin tiestöstä, on paljon ylityksiä ja korkeuseroja.
Herranen sai kisatauosta huolimatta hyvän fiiliksen ajamiseen torstain ennakkotesteissä.
- Testeissä kaikki onnistui ja säädöt tuntui hyvältä. Fiilis on erittäin hyvä, kun pitkästä aikaa pääsee ajamaan Suomen sorateillä. Edellisestä on kuitenkin jo aikaa, se oli Jyväskylän MM-ralli viime vuoden elokuussa, Herranen selvittää.
Itäralli käynnistyy perjantai-iltana kahdella erikoiskokeella, jonka jälkeen lauantaina ajetaan vielä seitsemän ek:ta. Rallia voit seurata suorana Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalla.
Kuva: Hannu Rainamo