Virheetön ajo toi Lauri Joonalle viidennen sijan – ”Hyvä kilpailu kaikin puolin”
Lauri Joona ja Janni Hussi sijoittuivat hienosti viidenneksi viikonloppuna ajetussa rallin EM-sarjan osakilpailussa.
Ruotsissa ajettu rallin EM-sarjan osakilpailu, Royal Rally of Scandinavia, oli Lauri Joonalle ja Janni Hussille ensimmäinen yhteinen rallikilpailu. Suorituksesta tätä ei kyllä huomannut, sen verran vakuuttavaa jälkeä kaksikko teki viikonloppuna ruotsalaisilla sorateillä. Yhteistyö sujui hyvin ja vauhti nousi kisan edetessä aivan kärjen tuntumaan.
Kisan avauspäivänä perjantaina Joona hieman harmitteli teiden liukkautta ja pidon puutetta. Tästä huolimatta kello piti sastamalalaisen menosta ja yötauolle tullessa sijoitus oli seitsemäs. Lauantaina Joonan ja Hussin kisa jatkui nousujohteisesti, ja kisan viimeiseltä erikoiskokeelta kaksikko nappasi vielä yhden Power Stage -pisteenkin.
- Koitettiin vielä jälkimmäisellä vedolla oikein kunnolla hypätä legendaarisella Colin’s Crestillä ja katsoa, saadaanko ennätystä rikki. Ei ihan saatu, naurahti Joona.
Kovatasoisen Royal Rally of Scandinavian lopputuloksissa Joona ja Hussi olivat viidensinä. Kisan voittoon ajoi isäntämaata edustava Oliver Solberg, toiseksi sijoittui uusiseelantilainen Hayden Paddon ja kolmanneksi latvialainen Martins Sesks.
- Hyvin meni, hieno oppikilpailu! Saatiin paljon kokemusta ja ajo muuttui kisan edetessä paljon rohkeammaksi. Nuotti tuli hienosti kartturilta, vaikka hänellä ei ole vielä paljoa kokemusta. Iso kiitos vielä kaikille, jotka tämän kisan mahdollistivat. Tämä on tässä vaiheessa tosi hyvä saavutus sijoituksellisesti ja ajollisesti. Hyvä kilpailu kaikin puolin ja tästä on hyvä lähteä seuraavia kohti, kiitteli Joona maalissa.
Ensimmäistä kertaa Lauri Joonaa kartturoinut Janni Hussi oli yhtä hymyä kisan jälkeen:
- Jäi tosi hyvä fiilis, ei voi kuin olla tyytyväinen. Yhteistyö sujui mainiosti ja kummankin ensimmäinen EM-ralli saatiin hienolla tuloksella maaliin. Totta kai omassa hommassa on vielä paljon kehitettävää, mutta taas tuli paljon hyvää oppia takataskuun. Lauri tykittää hienosti menemään ja oli kunnia saada istua vieressä!
Lopputulokset: Ruotsin EM-ralli
1. Oliver Solberg (SWE) 1:24:53,4
2. Hayden Paddon (NZL) +25,7
3. Martins Sesks (LAT) +1:10,0
4. Nikolay Gryazin +1:12,5
5. Lauri Joona - Janni Hussi (FIN) +1:30,4
Kaikki tulokset: https://www.fiaerc.com/erc/wrcplus/live-timing/
Kuva: Christian Flodin