Facebook Twitter Email Pinterest

Rallin SM-kausi päättyy syyskuun lopussa Kokkolassa - Luvassa huima taistelu Suomen mestaruuksista

14.09.2023 / Ralli SM / Viestintä

Rallin suomenmestaruussarjan viimeiseen osakilpailuun lähdetään äärimmäisen jännittävistä asetelmista. 29.-30. syyskuuta ajettavassa SM Kokkola Rallissa panokset ovat huimat jokaisessa SM-luokassa, sillä kaikki viisi kauden 2023 Suomen mestaria ovat vielä kruunaamatta. 

Ralli SM -sarjan kuninkuusluokassa, SM1-luokassa on viime vuosina nähty tiukkaa vääntöä mestaruudesta eikä tämäkään kausi tee poikkeusta. Teoriassa mestaruuteen on mahdollisuus vielä neljällä kuljettajalla, mutta todennäköisesti mestaruus ratkaistaan kolmen kuljettajan kesken. 

Kolmen kärki on ennen ratkaisevaa osakilpailua kuuden pisteen sisällä toisistaan, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että nopein kuljettaja kolmikosta Lauri JoonaJari Huttunen ja Teemu Asunmaa kruunataan mestariksi. 

Lauri Joona siirtyi ensimmäisen kerran tällä kaudella luokan pistejohtoon edellisen osakilpailun päätteeksi, jossa sastamalalainen kuittasi kauden toisen ykkössijansa. WRC2-luokan osakilpailuissakin tänä vuonna kilpaillut Skoda-kuljettaja ajaa SM-sarjan pääluokassa ensimmäistä kauttaan, joka nostaa suoritusten arvoa entisestään. 

Joonan tulosliuska tältä kaudelta on vakuuttavaa luettavaa. Ennen kauden seitsemättä ja viimeistä rallia jokaisen kuljettajan pisteisiin huomioidaan kuudesta osakilpailusta viiden parhaan tulokset. Joona on näissä viidessä kilpailussa napannut pelkästään palkintosijoja, joista siis peräti kaksi on päättynyt palkintopallin keskelle. Huonoinkin lopullisten pisteiden ulkopuolelle jäävä tulos on Kuopion osakilpailun neljäs sija, joka kertoo siitä, että onnella tai tuurilla ei Joona kärkipaikalla ole. 

WRC3-luokan mestaruuden vuonna 2020 voittanut Jari Huttunen teki paluun SM-sarjaan täksi kaudeksi. Edellinen täysi kausi SM-sarjassa on vuodelta 2015, jolloin kiuruvetinen kruunattiin SM3-luokan Suomen mestariksi. Kolme voittoa kuluvalla sesongilla Skodalla napannut Huttunen on varmasti monien ennakkokaavailuissa kuumin ykkössuosikki mestariksi, vaikka edellinen Lahden osakilpailu ei sujunutkaan kuin viidennen sijan arvoisesti. 

Tekeminen on kuitenkin ollut sen verran vakuuttavaa läpi kauden lukuun ottamatta Rovaniemen avauskilpailua, joka päättyi lumipenkkaan. Silloinkin Huttunen oli vahvasti voittovauhdissa ja niillä pisteillä SM-pistetaulukkokin näyttäisi varmasti erilaisemmalta. 

Teemu Asunmaa on yksi SM-sarjan kaikkien aikojen menestyneimmistä kuljettajista, mestaruuksia on kertynyt jo viisi kappaletta, mutta voitonhimo on edelleen yhtä kova kuin ensimmäisenä mestaruusvuonna. Rovaniemen avausosakilpailusta voiton tällä kaudella napannut Asunmaa starttaa Kokkolan reitille kolmantena, josta alavutelainen varmasti hyötyy kelien pysyessä kuivemman puolella. 

Rallissa kokemus on valttia ja sitä ei Asunmaalta Kokkolastakaan puutu. Skoda-kuski oli mukana myös vuonna 2021, jolloin Kokkolassa ratkottiin edellisen kerran Suomen mestarit. Asetelmat olivat sinä vuonna hyvin samankaltaiset, kolmella kuljettajalla oli silloinkin mahdollisuudet mestaruuteen. Tittelin kuittasi lopulta Emil Lindholm ja alavutelaisen oli tyytyminen pronssimitaliin. Tänä vuonna on siis mahdollisuus revanssiin, vaikka vastustajat ovatkin vaihtuneet. 

Kymmenen Suomen mestaruutta urallaan voittanut Juha Salo on luokan neljäs ja viimeinen mestari -sekä mitalikandidaatti. Eroa kärkimies Joonaan on 18 pistettä, mutta Kokkolassa jaossa olevien 1,5-kertaisten pisteiden kanssa ei mestaruus numero 11 ole poissuljettu, vaikka tilanne ei pelkästään omissa käsissä olekaan. 

Vastikään aktiiviuransa päättämisestä ilmoittanut karkkilalainen on mitalien määrässä sarjan historian menestynein kuljettaja, jalometallia on kahmittu peräti 19 kertaa. Miten upea päätös olisikaan lähes 30 vuotta kestäneelle uralle, jos Salo pääsisi ripustamaan vielä yhden mitalin palkintokaappiinsa? 

Korhola lähellä ensimmäistä Suomen mestaruuttaan

Benjamin Korhola ajaa monien muiden luokan kuskien tapaan ensimmäistä kauttaan nelivetokalustolla, mutta se ei suorituksista paista. Kolme luokkavoittoa ja kaksi palkintosijaa kauden kuudesta osakilpailusta osoittavat, että Korhola on valmis mestariksi jo ensimmäisellä kaudella. SM-sarjan loisto-otteiden lisäksi Korhola on esiintynyt edukseen myös MM-sarjan WRC3-luokan Viron ja Suomen osakilpailuissa.

Sen verran hienosti inkoolaisella on pullat uunissa, että mestaruuteen riittää käytännössä kolmas sija mikäli pahin kilpakumppani Henri Hokkala voittaa kilpailun. Mikäli Hokkala on toinen, riittää vielä kuudeskin sija, ja niin edelleen. 

Viime vuonna SM3-luokan mestaruuden napannut Hokkala ei tunnetusti anna tuumaakaan periksi. Mestaruusmahdollisuudet kapenivat käytännössä jo Rovaniemen osakilpailun seitsemänteen sijaan. Jyväskyläläinen on kuitenkin taistellut itsensä takaisin mestaruustaistoon ottamalla sen jälkeen kolme luokkavoittoa erittäin vakuuttavien suoritusten päätteeksi. 

Mestaruus ja hopeamitali tullaan jakamaan edellä mainitun kaksikon välillä, sillä takaa tulevat ovat pisteissä jo sen verran kaukana. Pronssimitalitaistelu käydään kolmen kuskin kesken, jota tavoittelevat Ville RuokanenHenri Timonen ja Toni Herranen

Välilä ja Räikkönen tiukassa taistossa

SM3-luokassa mestaruus on kahden kauppa. Tuomas Välilä on kahdella nollakisallakin luokan pistekärjessä, sen verran vahvaa tuloskuntoa on lopuissa neljässä kisassa esitetty. Kahdeksan pisteen päässä Välilästä on viime kisassa kärkisijansa ensimmäisen kerran tällä kaudella luovuttamaan joutunut kirkkonummelainen Justus Räikkönen

Jopa hieman varkain luokan kärkinimiin tällä kaudella noussut Välilä on monien papereissa Kokkolan ennakkosuosikki, kun kyseessä on kuitenkin hämeenlinnalaisen toinen kausi luokassa. Räikkönen puolestaan ajaa nyt ensimmäistä sesonkiaan Rally4-autolla, joten voi olla, että aika ei ole vielä kypsä mestaruudelle. 

Teoriassa myös tsekkivieras Daniel Polasek omaa mahdollisuuden mestaruuteen, mutta kaulaa on ykköspaikkaan kertynyt jo 30 pistettä. Tämä tarkoittaisi sitä, että Polasekin pitäisi voittaa kilpailu eivätkä Välilä ja Räikkönen saisi käytännössä ajaa maaliin. 

Joka tapauksessa Polasek on ajanut hienon kauden ottaen huomioon, että kokemusta Suomen tiestöstä ei ennen tätä vuotta ollut metriäkään. Pronssimitalista Polasek kamppailee Nico ValkosenNiko Patajoen ja Leevi Lassilan kanssa. 

Kestääkö Tuukka Kauppinen mestariksi?

Siinä SM4-luokan polttavin kysymys. Vauhtipotentiaalista se ei varmasti jää kiinni, mutta fakta on se, että erinäisistä teknisistä murheista ja toki epäonnestakin kärsinyt Laukaan nuori mestari on pystynyt keräämään kesäkauden kolmesta osakilpailusta plakkariin vain vaivaiset kuusi pistettä. 

Tämä on mahdollistanut sen, että teoriassa jopa kuudella kuljettajalla on mahdollisuudet mestaruuteen. Joskin todennäköisempää on, että sen nappaa joku tämän hetken kärkikolmikosta, johon kuuluvat Kauppisen lisäksi Henri Sääskilahti ja Ville Vatanen. Etenkin Vatanen on ollut vakuuttavassa vireessä viime aikoina kuitaten voitot kauden kahdesta edellisestä kisasta.  

Juhliiko Hautamäki jo neljättä peräkkäistä mestaruutta?

SM5-luokassa Ville Hautamäki on lähellä jo peräti neljättä peräkkäistä luokan Suomen mestaruutta. Alajärveläiselle riittää Kokkolassa mestaruuden varmistamiseksi kolmas sija, mikäli 16 pisteen päässä toisena tällä hetkellä oleva Konsta Saarinen voittaa luokan. 

Vahvan kesäkauden ajanut ja kolmatta sijaa hallussaan pitävä Arttu Lähdeniemi on 22 pistettä Hautamäkeä perässä, mutta omaa vielä teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen. Luokan kaikki mitalisijat tullaan jakamaan edellä mainittujen kuljettajien kesken, sillä takaa tulevat on pudonneet jo kauas kärjestä. 

SM Kokkola Rallia voi seurata tuttuun tapaan Moottoriurheilu TV:n YouTube-livelähetyksien välityksellä. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi

Ralli SM -osakilpailujen koostelähetykset esitetään tällä kaudella jo kisaviikonlopun sunnuntaina Yle TV2:lla ja Yle Areenassa. SM Kokkola Rallin parhaat palat ovat vuorossa sunnuntaina 1.10. klo 19:25. 

SM Kokkola Ralliin ilmoittautuneet » (ilmoittautuminen päättyy 17.9.)
Sarjasäännöt kaudella 2023 »
Tiimimestaruuskilpailun osallistujat »

SM Kokkola Ralli -info, reitti & aikataulu

SM Kokkola Rallissa kilpaillaan perjantaina ja lauantaina 29.-30.9. yhteensä 11 erikoiskoetta, joista kolme ensimmäistä perjantaina ja loput kahdeksan lauantaina. Erikoiskoekilometrejä kahden päivänä aikana kolutaan yhteensä 105,65. Perjantain erikoiskokeet käsittävät näistä 9,28 kilometriä ja loput 96,37 ovat vuorossa lauantaina. 

Rallin pääpaikkana toimii Kokkolan Tapahtumapuisto, jossa toimii kisan huoltoparkki. Kilpailukeskus sijaitsee Tapahtumapuiston alueella Kokkolan Urheilutalossa osoitteessa Vapaudentie 1, 67100 Kokkola. Tapahtumapuistossa päästään nauttimaan todellisesta rallin kuhinasta, sillä alueelle rakentuu myös yleisöerikoiskoe, joka ajetaan perjantai-iltana kaksi kertaa. 

Rallin varsinaiset lähtöseremoniat ovat vuorossa lauantaina Kokkolan kävelykadulla, Purjeella, josta kilpailijat lähtevät reitille klo 10:01. Samaan paikkaan saavutaan juhlistamaan kilpailun menestyjiä klo 21:30. Lauantain iltapäivän lenkin etähuollot suoritetaan Pedersöressä, Klacken alueella. 

SM Kokkola Rallin "etkoja" vietetään Purjeella jo kisaviikon torstaina, jossa paikalla on SM-sarjan kuljettajia ja kalustoa. Lisäksi Purjeella kuullaan kuljettajien lisäksi sidosryhmien puheenvuoroja. Tapahtuma alkaa klo 13. 

Kilpailun aikataulu

Perjantai 29.9. 

18:18 EK1 Kokkolan kaupunki 1 / 0,90 km 
19:29 EK2 / 7,48 km 
20:55 EK3 Kokkolan kaupunki 2 / 0,90 km 

Lauantai 30.9. 

10:01 LÄHTÖ Purje Kokkolan kävelykatu
10:34 EK4 / 4,99 km 
11:00 EK5 / 7,31 km 
12:55 EK6 / 9,58 km 
13:33 EK7 / 4,99 km 
16:06 EK8 / 22,88 km 
17:20 EK9 / 14,72 km 
18:05 EK10 / 9,02 km 
20:06 EK11 / 22,88 km 
21:30 MAALI Purje Kokkolan kävelykatu

Kilpailun reittikartta julkaistaan 22.9. 

Livelähetykset Moottoriurheilu TV:ssä: Perjantai » | Lauantai »

Kilpailun liput saat kätevästi ennakkoon Corego shopista »

SM-luokkien pisteet 6/7 osakilpailua

SM1-luokka
1. Lauri Joona 103p
2. Jari Huttunen 100p 
3. Teemu Asunmaa 97p 

SM2-luokka
1. Benjamin Korhola 120p
2. Henri Hokkala 104p 
3. Ville Ruokanen 61p 

SM3-luokka
1. Tuomas Välilä 93p
2. Justus Räikkönen 85p 
3. Daniel Polasek 63p 

SM4-luokka
1. Tuukka Kauppinen 77p
2. Henri Sääskilahti 68p 
3. Ville Vatanen 65p 

SM5-luokka
1. Ville Hautamäki 117p
2. Konsta Saarinen 101p
3. Arttu Lähdeniemi 95p

Tiimit
1. Co-Motorsport 242p
2. Rautio Motorsport 234p
3. TGS Skoda Motorsport Suomi 212p

Kaikki SM-sarjan pisteet »

MEDIAN AKKREDITOINTI 

SM Kokkola Ralliin tulevien median edustajien on akkreditoiduttava tapahtumaan ennakkoon viimeistään 24.9. Akkreditointilomake löytyy täältä

SM Kokkola Rallin lehdistökeskuksena kisan aikana toimii AKK:n Flying Finn -rekka, joka löytyy Kokkolan Tapahtumapuiston alueelta. 

Aukioloajat: 

Perjantai 29.9. 07:00 – 01:00 (30.9.2023)
Lauantai 30.9. 08:00 – 00:00

SEURAA RALLI SM -SARJAA

www.rallism.fi
Facebook
Instagram
YouTube
Twitter 
TikTok

SEURAA SM KOKKOLA RALLIA

www.kokkolaralli.fi
Facebook
Instagram

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa