Facebook Twitter Email Pinterest

Jesse Kallio haastaa mitalikamppailijat Kokkolassa

26.09.2023 / Jarno Saari

Ralli SM -kauden päätöskilpailu koittaa Kokkolassa tulevana viikonvaihteena. Jesse Kallio lähtee kisaan suurella innolla Suomen MM-osakilpailun, Secto Rallin, huipputuloksen jäljiltä.

Kovaa kärkikamppailua on jälleen odotettavissa SM2-luokassa, jossa Kallio ja kartanlukija Jussi Lindberg kilpailevat Ford Fiesta Rally3 -kalustolla.

- Tässä on saanut Jyskälän jälkeen jo tovin aikaa odotella, että pääsee taas ajamaan kilpaa. Pyritään saamaan samanlainen lyönti heti päälle, joka meillä oli MM-rallissakin, Jesse Kallio suunnittelee.

- Kaikki osaaminen täytyy laittaa peliin, jos meinaa kärkeen tähdätä. Tiedetään, että monta kaveria taistelee täysillä mitaleista päätöskisassa. Pyritään lyömään kuitenkin kiilaa sinne väliin.

Jesse Kallion kilpailuohjelmassa oli tällä kaudella kahden MM-rallin lisäksi pari treenikisaa ja kolme Ralli SM -osakilpailua. Niinpä 24-vuotias järvenpääläinen ei ole nyt mukana kamppailemassa SM-sarjan mitaleista.

- Mukava homma, että jo perjantai-iltana Kokkolassa pääsee ajamaan muutaman pätkän ja samalla ravistella ranteet kuntoon lauantain pääpäivälle. Pyritään ajamaan huipputulos, Kallio päättää.

Kilpailun kulkua voi seurata Ralli SM -sarjan liveseurannasta sekä Moottoriurheilu.tv:n YouTube-livelähetyksen kautta.

Kuva: Hannu Rainamo 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa