Facebook Twitter Email Pinterest

Mika Karppanen Kokkolan seudun teille ensikertalaisena

29.09.2023 / Jani "Sutipro" Salonen

Mika Karppanen lähtee rallin SM -sarjan päätösosakilpailuun uuden edessä, sillä mies starttaa ensimmäistä kertaa urallaan Kokkolan seudun teille,

- pitkästä aikaa tietä, mistä ei ole minkäänlaista kokemusta. Paljolti muistuttavat kuitenkin Etelä-Pohjanmaan teitä, ettei sinällään mitään hyppyä tuntemattomaan ole edessä, toteaa Karppanen kisan alla.

Kisavalmistelut ovat pitäneet tiimin kiireisenä ja kuten tavaksi on kuluneella kaudella tullut, niin Toyota Yaris GR on jälleen saanut päivitysosia ekisaviikonlopun alla. Tällä kertaa kohteena on ollut jarrutasapaino ja kehitysaskel näiden tiimoilta oli huomattava,

- uskomaton ero entiseen. Enää ei etupää kynnä omiaan, vaan auto liimautuu tiehen tasaisesti. Jarrupaikkoja voidaan jättää jop 40 metriä lähemmäksi entisestä ja se on merkittävä ero, kuvailee Karppanen onnistunutta kehitystyötä.

Onnistuneesta kehitystyötä huolimatta tiimi ei päässyt toteuttamaan suunniteltua testiohjelmaansa, sillä Kiuruveden suunnalle varattu tie oli päätynyt hautajaissaattueen käyttöön. Perusteltu ratkaisu oli jättää saattoväki tilanteen vaatimaan rauhaan. Karppasen mukaan suunnitellut testit olivat enemmänkin tulevaisuuteen suuntaavat, eikä niiden peruuntuminen sinällään vaikuta tulevan viikonlopun kuviohin.

Kulunut kausi on ollut KHMK -racingin miehistölle varsin haastava ja jäsenet myöntävät, miten kauden alussa odotukset olivat liian optimistiset. Mielialat matkan varrella ovat vaihdelleet rajusti ja takaiskuja on riittänyt. Siitä huolimatta Karppanen on kiinnittänyt itsensä Masters cupin kärkeen ja tästä mies on hyvillään,

- no jos se Masters cupin voitto tulisi, niin olisihan se hieno päätös monivaiheiselle kaudelle. Sellainen mukava kiitos. Mutta katsotaan tätä sitten lauantai iltana miten tässä kävi, on siellä muitakin tyrkyllä tämän cupin voittoon. Siinä kuitenkin tavoitetta viikonloppuun, päättää Karppanen.

Kuca: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa