Facebook Twitter Email Pinterest

SM Vaakuna-Ralli MTV3-kanavilta tällä viikolla

26.02.2013 / SM Vaakuna-Ralli MTV3-kanavilta tällä viikolla

Vaakuna-Lindroos.jpg

SM3-luokan kuljettajat ajoivat tiesulun aukeamisen jälkeen letkassa erikoiskokeen maaliin. Kuva: Tero Tuiskula

SM Vaakuna-Ralli oli kaksipäiväinen kilpailu, jossa ajettiin kuusi erikoiskoetta. Perjantaina iltapimeässä kaksi ensimmäistä ja lauantaina huippuhienossa talvipäivässä neljä. Reitti oli erittäin vaativa. Ulosajoja ja hankeen pamauttamisia sattui aika monelle, mitkä vaikuttivat tulosluetteloon melko paljon. Entä miten rallin ennakkosuosikit pystyivät pitämään asemansa? Mitä tapahtui SM3-luokan osalta rallin viimeisellä erikoiskokeella? Niistä saat selvän tällä viikolla.

Ralli SM -sarjan 2013 toisen osakilpailun tapahtumat voi siis palauttaa mieleen uudelleen katsomalla torstaina, perjantaina ja lauantainkin MotorForum-lähetystä MTV3-kanavilta.

Torstaina 28.2. kello kello 21.30-22.00 on ensimmäinen mahdollisuus. Silloin SM Vaakuna-Ralli näkyy MTV3:n MAX-kanavalta. Jos missaa tämän tai haluaa katsoa saman uudelleen, heti seuraavana päivänä perjantaina siihen on mahdollisuus. Silloin television eteen kannattaa istahtaa kello 18.30-19.00 ja kääntää kanavaksi MTV3 MAX.
Ja vielä, lauantaina kello 12.00-12.30 SM Vaakuna-Rallin tapahtumat nähdään MTV3-kanavalta.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 63 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 47 pistettä EST (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 32 pistettä KoMoKe (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 29 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa